Pettämissivuston teettämä tutkimus paljasti, kuinka kauan avio-onnea kestää ennen kuin nainen saattaa päätyä vieraaseen sänkyyn.

Kerroimme aiemmin, kuinka tutkimus on todennut kerran pettäneen pettävän todennäköisesti myös uudelleen. Sittemmin toinen tutkimus on selvittänyt, minkä ikäisenä ja kuinka monta vuotta häiden jälkeen naiset yleisimmin pettävät.

Varatuille tarkoitetun deittisivusto Victoria Milanin teettämän tutkimuksen mukaan naiset ympäri maailman menevät naimisiin keskimäärin 29-vuotiaana ja alkavat pettää kumppaneitaan keskimäärin 36,6-vuotiaana. Tämä siis tarkoittaa, että häiden ja uskottomuuden alkamisen välissä on 7-8 vuotta.

”Naimisissa olevat naiset alkavat pettää useista eri syistä. Kenties heidän miehensä eivät anna heille heidän ansaitsemaa huomiota ja kunnioitusta. Ehkä he edelleen rakastavat kumppaneitaan, mutta kipinä avioliitosta on kadonnut. Vaihtoehtoisesti heillä voi olla avoin suhde ja kummallakin on muita suhteita fyysisten tarpeiden tyydyttämiseksi, mutta samalla jakavat tiivin, emotionaalisen yhteyden”, pettämissivuston perustaja Sigurd Vedal kommentoi.

Keskiarvojen selvittämisen lisäksi tutkimuksessa vertailtiin eri maissa asuvia naisia. Tutkmus paljasti, että irlantilaiset naiset päätyvät vieraaseen sänkyyn nopeimmin, vain 3,6 vuotta häiden jälkeen (keski-ikä 30,8 vuotta), ruotsalaisnaiset alkoivat pettää 4,1 vuotta häiden jälkeen ja brittinaiset 4,4 vuotta häiden juhlimisen jälkeen.

Yhdysvalloissa avio-onni kestää tutkimuksen mukaan pidempään ja naiset ovat uskottomia 8,5 vuotta häiden jälkeen (keski-ikä 35,5 vuotta). Yhdysvaltalaisten rajanaapurit, kanadalaisnaiset alkoivat pettää kumppaneitaan oltuaan naimisissa 6,7 vuotta (keski-ikä pettämiselle 35,8 vuotta).

Etelä-Amerikassa häiden juhlimisesta oli kulunut 7,4 vuotta ennen kuin naisista tuli uskottomia (keski-ikä 33,4 vuotta), kun taas Etelä-Afrikassa salasuhteet tulivat osaksi naisten elämää 6,8 vuotta häiden jälkeen, keskimäärin 35,8-vuotiaana.

Tutkimus paljasti myös, että Iso-Britanniassa asuvista, kumppaniaan pettävistä naisista suurin osa (30%) oli 25-29-vuotiaita, kun taas uskottomista suomalaisista naisista vain 15 prosenttia kuului tähän ikäryhmään.

Sen sijaan espanjalaiset ja unkarilaiset naiset alkavat pettää myöhemmin. Yleisin uskottomien naisten ikä Espanjassa oli 40 ja 44 välillä, kun taas Unkarissa yleisin pettävien naisten ryhmä on tutkimuksen mukaan 45-49-vuotiaat.

”Olipa syy mikä tahansa, salasuhde voi auttaa naimisissa olevia naisia löytämään uudelleen heidän intonsa elämää kohtaan, sensuaalisuutensa ja fyysisen intohimon, jota saattavat kaivata. Nämä ovat universaaleja tarpeita ja seksuaalisen mielihyvän kaipaaminen on jotain, joka on yhteistä miljardeille ihmisille – huolimatta siitä, kuinka paljon muita eroavaisuuksia meillä kaikilla voisi olla”, Vedal sanoi.

Lähde: PopSugar, Victoria Milan