Iän myötä estot vähenevät: Yli 50-vuotiaat harrastavat elämänsä kokeilevinta seksiä, paljastaa tutkimus
Tutkimuksen mukaan yli viisikymppisten seksisessio kestää keskimäärin lähes puoli tuntia.
Monet yli 50-vuotiaat nauttivat seksistä, joka on kokeilevampaa ja jännittävämpää kuin koskaan aiemmin heidän elämässään, kertoo Metro. Yli 50-vuotiaille tarkoitetun deittisovellus Lumenin tutkimuksen mukaan 62 prosenttia heistä on uskaliaampia makuuhuoneessa, koska heillä on nykyisin vähemmän estoja.
Toinen syy paremmalle seksielämälle on se, että lisääntyneen vapaa-ajan myötä on ollut mahdollisuus kokeilla uutta lakanoiden välissä. Metron mukaan kymmenen prosenttia sen sijaan sanoi syyksi sen, että seksihaluja on enemmän.
”Tietysti yli 50-vuotiaat harrastavat kokeilevampaa seksiä, he ovat enemmän sinut itsensä kanssa ja tietävät, mitä haluavat. Se on jotain, mitä pitäisi juhlistaa, ei hätkähtää”, Lumenin toimitusjohtaja ja yksi perustajista, Antoine Argouges kommentoi.
Yli viisikymppisten seksisessio kestää keskimäärin 25 miunuttia ja suurimmaksi osaksi mukana on kolme erilaista asentoa. Suosituin on lähetyssaarnaaja ja sen jälkeen suosiossa ovat takaapäin, suuseksi ja 69-asento – anaaliseksikin pääsi mukaan top kymppiin.
Metron mukaan yli puolet osallistujista totesi, etteivät aio lopettaa seksin harrastamista kuin vasta sitten, kun se ei ole enää fyysisesti mahdollista. Tutkimus myös paljasti, että yli 50-vuotiaat mahdollisesti niin sanotusti menevät loppuun asti ensitreffeillä ja yli kolmannes totesi, että harrastaisi seksiä kolmansiin treffeihin mennessä.
Ehkäisy unohtuu
Vaikka seksihaluja riittää, ei iän mukana aina tule viisautta: yli puolet osallistujista myönsi, ettei koskaan käytä ehkäisyä harrastaessaan seksiä ja 80 prosenttia ei ollut koskaan käynyt sukupuolitautitesteissä. Vain neljä prosenttia naisista ja miehistä sanoi käyttävän ehkäisyä suuren osan ajasta.
Metron mukaan on mahdollista, että kondomeista luopuminen on vaikuttanut siihen, että sukupuolitautien määrä on noussut tässä ikäryhmässä. Tietoisuuden lisäämiseksi ja sukupuolitautien määrän vähentämiseksi yli viisikymppisten keskuudessa, on Lumen lanseerannut suojaseksille kampanjan ja tekee yhteistyötä seksuaaliterveyden opettajien ja brändien kanssa.
Argougesin mukaan Lumen haluaa rohkaista terveitä ja turvallisia suhteita, minkä takia yhteistyöhön on ryhdytty.
”Tiedämme, että tämä on vakava ongelma monien yli 50-vuotiaiden joukossa ja juuri tälle ikäryhmälle suunnattuna deittisovelluksena meillä on mahdollisuus tuoda tämä heidän tietoonsa”, Argouges sanoi.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?