Viisi hyödyllistä vinkkiä: Näin saat mehikasvisi kukoistamaan
Mehikasvit sopivat laiskemmallekin kasvien ystävälle, sillä ne pärjäävät vähällä kastelulla.
Mehikasvit ovat nauttineet suurta suosiota viime vuodet eikä ihme, sillä näyttävyteensä lisäksi niillä on maine varsin helppohoitoisina kasveina. Mehikasvit ovat sopeutuneet pitkäaikaiseen kuivuuteen ja varastoivat itseensä vettä, joten ne selviävät vähällä kastelulla.
Jos kuitenkin mehikasvisi eivät tunnu kasvavan ja kukoistavan toivotulla tavalla, voit kokeilla korjata tilannetta muutaman vinkin avulla. Good Housekeeping listasi viisi yleistä virhettä, joita vasta-alkajat tekevät mehikasvien kanssa, ja käänsimme ne alle neuvoiksi mehikasvien hoitoon.
Huolehdi, että kasvi saa tarpeeksi valoa
Good Housekeepingin mukaan mehikasvien luonnollisen kasvuympäristön valoa on kenties vaikein jäljitellä sisätiloissa. Jos laitat 12 tunnin auringonpaisteeseen tottuneen kasvin itään päin olevalle ikkunalaudalle, kaipaat vain vaikeuksia. Paras vaihtoehto onkin valita aurinkoisin saatavilla oleva ikkuna, joka on etelään päin. Jos kaikki ikkunat ovat kohti muita ilmansuuntia, valitse anteeksiantavampi mehikasvi, kuten aaloe.
Ymmärrä mehikasvien kastelutarpeet
Aavikolla sataa harvoin, mutta kun siellä sataa, vettä tulee kaatamalla. Good Housekeepingin mukaan tätä kannattaa jäljitellä kotioloissa, eli kun kastelet mehikasvisi, anna vettä kunnolla. Odota ennen seuraavaa kastelua, että multa on kokonaan kuiva.
Huolehdi sopiva multa ruukkuun
Mehikasvit kestävät yhtä maailman äärimmäisintä ympäristöä, joten pelkkä ruukkumulta ei riitä. Good Housekeeping neuvoo vaihtamaan mehikasville mullan, jossa on puolet tavallista multaa ja toinen osa jotain epäorgaanista, kuten perliittia. Tällainen pohja sopii Good Housekeepingin mukaan suurimmalle osalle mehikasveista.
Maltti on valttia määrän kanssa
Mehikasveja voi ostaa pieniin, suloisiin asetelmiin laitettuina, mutta näissä voi olla liian monta kasvia liian lähellä toisiaan. Kun mehikasveja on liian paljon lähekkäin, voi siitä seurata hometta ja ne voivat kerätä hyönteisiä. Good Housekeepingin mukaan jos mehikasveja on liian monta yhdessä, on silloin myös liikaa kilpailua vedestä ja ravinteista. Jos siis hankit mehikasvejasi niin, että niitä on monta samassa asetelmassa, irrota ne varovasti ja järjestä niille tilaa vaikkapa omiin pieniin asetelmiin.
Valitse käytännöllisiä lajeja
Kaikki mehikasvit eivät kukoista sisätiloissa, joten on parempi unohtaa jättikaktus ja antaa sen kasvaa luonnossa. Good Housekeepingin mukaan onkin parempi suosia sellaisia mehikasveja, jotka hyväksyvät kodikseen ikkunalaudan. Muun muassa paunikot (Crassula) ovat hyvä vaihtoehto sisätiloihin, kuten on isoanopinkieli. Syyläkaktukset ovat myös oiva vaihtoehto, jos kaipaat piikikkäämpää kasvikaveria.
Lähde: Good Housekeeping
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän