Video: Pikkutyttöä surettaa, kun saa kuulla kaksossiskon olevan minuutin vanhempi
Ensimmäisenä syntyneelläkin tulee kuitenkin suru puseroon, kun selviää, että hän on siskoaan lyhyempi.
Identtiset kaksoset Ava ja Alexis McClure ihastuttavat viraalivideolla, joka on julkaistu tytöille omistetulla YouTube-kanavalla. Ensin videolla tytöille selviää, että he näyttävät samalta ja suloiset kaksoset halailevat toisiaan, mutta ilmeet muuttuvat, kun käy ilmi, että Ava on minuutin Alexista vanhempi. Kun tämä selviää Alexisille, tyttöä alkaa surettaa. ”Minä haluan olla isompi”, Alexis sanoo äidilleen suruissaan. Tytöt ajattelevat ensin, että vanhempi tarkoittaa, että toinen on isompi ja äiti koettaa selittää, ettei kyse ole siitä ja tytöt ovat samankokoiset. ”Ava on vain minuutin vanhempi”, äiti sanoo tytöille ja Ava koettaa lohduttaa surullista siskoaan. ”Minä haluan kasvaa”, Alexis tuskailee ja äiti yrittää selittää vielä, että Ava ei ole siskoaan isompi, vain vanhempi. Sitten Ava keksii nousta ylös ja äiti kehottaa myös Alexista nousemaan ylös, jotta hän näkee olevansa siskonsa kanssa samankokoinen. Tästä kuitenkin seuraa se, että pian Avalla on suru puserossa – Alexis onkin hieman pidempi.Voit katsoa suloisten kaksosten reaktiot ikä- ja pituuserojensa selviämiseen jutun yltä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan