Video: Mallin hurjat kuvaukset – roikkui pilvenpiirtäjän reunalla ilman turvavarusteita
Mallin elämä oli kirjaimellisesti toisen ihmisen käsissä hurjan tempauksen aikana.
Venäläinen malli Viki Odintcova toteutti hurjan tempauksen vieraillessaan Dubaissa, kun hänestä otettiin valokuvia Cayan Tower -pilvenpiirtäjän huipulla niin, että hän roikkui avustajan käden varassa 306 metriä korkean rakennuksen reunalla ja sen sivulla – ilman turvavarusteita.Kuvausten aikana venäläismallin elämä oli kirjaimellisesti toisen ihmisen käsissä. Hurjien kuvausten toteuttamisesta julkaistiin myös video ja Odintcovan tempauksen katsominen voi tuntua ainakin korkeita paikkoja kammoavista hirvittävältä. Video osoittaa, että Odintcova on melkoinen huimapää: ensin hän nojasi taaksepäin pilvenpiirtäjän reunalla, pitäen kiinni avustajan kädestä ja myöhemmin pudottautui rakennuksen sivulle vain avustajan käden varassa. Instagramissa julkaisemien kuvien ja videoklippien ohessa Odintcova muun muassa sanoo, että temput on suoritettu ammattimaisesti eikä niitä pidä yrittää itse toistaa.
”En vieläkään voi uskoa, että tein sen. Videota katsoessani käteni hikoavat”, malli kirjoitti yhden Instagram-julkaisun kuvatekstissä. Tempausta on myös kritisoitu somessa, sillä se on erittäin vaarallinen turvavarusteiden puutteen takia. Monet ovatkin kommentoineet Instagramissa, etteivät kuvat ole tällaisten riskien ottamisen arvoisia. Voit katsoa videon tempauksesta artikkelin yllä. Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse
- Painonpudotukseen liittyy sitkeitä uskomuksia – näistä on aika luopua, jos haluat tuloksia