Video: Aikuiset koettavat olla laulamatta hittibiisien tahtiin – pystyisitkö itse?
Aikuiset haastettiin katsomaan musiikkivideoita ja olemaan samalla laulamatta kappaleiden mukana.
Kun kuulet tutun, hyvän biisin, on usein vaikea olla lauleskelematta ja jammailematta sen tahtiin. Vielä vaikeampaa se on, kun tietoisesti koetat olla laulamatta mukana, kuten Fine Brothers Entertainmentin (FBE) yhdeksälle aikuiselle heittämä haaste ja sen toteutuksesta tehty video osoittavat. Haasteessa on siis yksinkertaisesti kyse siitä, että osallistuvat aikuiset katsovat kuulokkeet päässä musiikkivideoita ja koettavat parhaansa mukaan olla laulamatta mukana. FBE vielä myöhemmin vaikeuttaa haastetta niin, etteivät osallistujat saa edes jammailla biisin mukana. Katsottavakseen osallistujat saavat haasteen aikana muun muassa Queenin Bohemian Rhapsodyn, Bee Geesin Stayin’ Aliven ja Bel-Airin prinssi -ohjelman tunnusmusiikin. Osallistujien reaktiot kertovat, kuinka hankala haaste on koettaa voittaa ja monen kappaleen kohdalla osallistujat epäonnistuvatkin olemaan laulamatta mukana. Katso hauska video haasteesta artikkelin yltä ja kokeile samalla itse, voitko olla laulamatta mukana osallistujille näytettyjen musiikkivideoiden aikana ja kerro sen jälkeen kommenteissa, onnistuitko!LUE MYÖS:
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä