Vain 1 % ihmisistä kykenee tekemään kehollaan tämän

Joillakin meistä on harvinaisia taitoja. Osalla taas on valmiiksi sellainen keho, jolla kykenee tekemään asioita, jotka eivät monilta muilta onnistu.
Eräässä videossa väitetään, että suurin osa meistä ei kykene tekemään kehollaan erästä asiaa. Siihen pystyy videon mukaan vain 1 % ihmisistä. Moni on yrittänyt tehdä sitä, mutta 99 % antaa periksi. He ovat kertoneet, että se on mahdoton tehtävä.
Kyseessä on hengittämiseen ja samalla puhumiseen liittyvä asia. Juuri kukaan ei kykene kesken lauseen hengittämään nenän kautta. Jos sinä kykenet, sinunlaisia ei ole kuin yksi sadasta.
Kun seuraavan kerran puhut jollekin, yritäpä hengittää sisään nenäsi kautta, mutta älä pidä taukoa sisään hengittämisessä.
Videossa mainitaan muitakin harvinaisia taitoja esimerkiksi nenänpäähän koskettaminen kielellä, johon pystyy vain 5–10 % ihmisistä.
Muita asioita, joita useimmat ihmiset eivät kykene tekemään, ovat peukalon taivutus taaksepäin ja korvien heiluttaminen, jonka vain 18 % ihmisistä pystyy tekemään.
Onko sinulla jokin erityistaito, jonka kehosi on sinulle antanut?
Lähde: Heart
LUE MYÖS
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!