Tyynyihin kertyy paljon ylimääräistä, joita tuskin haluat kasvojesi lähelle joka yö.

Peset varmasti lakanat, pussilakanat ja tyynynpäälliset säännöllisesti, mutta kuinka usein muistat laittaa tyynysi pesuun? Se saattaa helposti unohtua ja tyynyissä voikin muhia paljon kaikkea ylimääräistä.

Popsugar kertoo Dow Polyurethanesin teettämän uuden tutkimuksen tuoneen ilmi, että yksi kolmannes tyynysi painosta sisältää kuollutta ihoa, ötököitä, pölypunkkeja ja niiden jätöksiä, jos et ole pessyt tyynyäsi pariin vuoteen.

Ällöttävyyden lisäksi Popsugarin mukaan tällä voi olla myös terveysvaikutuksia ja levottomasti nukuttujen öiden syy voi olla myös likaisessa tyynyssä. Tutkimuksessa ilmeni, että kymmenen prosenttia ihmisistä ja 80 prosenttia allergikoista ovat allergisia proteiineille, joita on maatuneissa pölypunkeissa ja niiden jätöksissä.

Huonosti nukutuilla öillä taas on omat vaikutuksensa terveyteen ja Popsugarin mukaan nukuttujen tuntien väheneminen voi vaikuttaa esimerkiksi sydänsairauksien ja tyypin II diabeteksen riskeihin.

Jotta nukkumisympäristösi olisi mahdollisimman puhdas ja siisti, kannattaa myös tyynyt pestä säännöllisesti. Popsugar suosittelee laittamaan ne pesuun 3-6 kuukauden välein.

Lähde: Popsugar


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.

Kommentit

Kommenttia