Aiemmin ennen avioliittoa vauvan saaneilla oli suurempi todennäköisyys erota, mutta tilanne on nyt muuttunut.

Avoliitossa asuvat pariskunnat, jotka saavat perheenlisäystä ennen avioliittoa, eivät enää omaa korkeampaa avioeron riskiä kuin ne parit, jotka menevät ensin naimisiin ja sitten hankkivat lapsia.

Tutkijat arvioivat National Survey of Family Growth -tutkimusten keräämiä tietoja naisista, jotka olivat avo- ja avioliitoissa ja saivat ensimmäisen lapsensa vuosien 1985 ja 1995 välillä ja vertasivat tietoja naisiin, jotka saivat ensimmäisen lapsensa vuosien 1997 ja 2010 välillä.

Aiemman vuosiryhmän parit, jotka saivat lapsen ennen häitä, erosivat 60 prosenttia todennäköisemmin kuin ensin naimisiin menneet parit. Myöhemmän ryhmän kohdalla korkeampaa todennäköisyyttä erolle ei enää ollut verrattuna ensin naimisiin menneisiin pareihin.

Tutkimusta johtaneen Kelly Musickin mukaan yksi syy muutokselle voi olla se, ettei enää ole niin paljon yhteiskunnallista painetta kiirehtiä naimisiin, jos raskaus on alkanut ennen avioliittoa.

”Yhdessä asumisesta on tullut yleinen osa perhemaisemaa monissa maissa. Nykyisin on vähemmän paineita mennä naimisiin ja enemmän pelivaraa siinä, miten perhe-elämää järjestelee”, Musick kommentoi Huffington Postille.

”Monet parit saattavat yhtä aikaa suunnitella avioliittoa ja lasten saamista suhteen laadun ja sitoutumisen kasvaessa kiinnittämättä juurikaan huomiota siihen, kumpi tulee ensin”, Musick jatkoi.

Kumpaakin vuosiryhmää varten Musick tutkijatiimeineen otti huomioon erilaisia tekijöitä, kuten koulutuksen ja parin taloustilanteen, mitkä voivat nostaa avioeron riskiä.

Ainoastaan niillä yhdessä asuvilla pareilla, jotka eivät koskaan menneet naimisiin, oli merkittävästi suurempi todennäköisyys eroamiselle. Eri tekijät otettaessa huomioon Musick tiimeineen sai selville, että 30 prosenttia yhdessä asuvista pareista, jotka eivät solmineet avioliittoa, erosivat viiden vuoden sisään.

Musick kuitenkin huomautti, että yleensä yhdessä asuvat parit, jotka eivät mene naimisiin, omaavat alhaisemmat tulot ja alhaisemman koulutuksen kuin naimisissa olevat parit. Ne parit, jotka eivät mene naimisiin, voivat erota sen sijaan niistä syistä.

”Ei ole täysin selvää, että näiden parien perhesuhteet olisivat vakaammat, jos voisimme maagisesti saada nämä yhdessä asuvat parit menemään naimisiin. Avioliitto on vähemmän ihmelääke kuin se on useiden vakauteen ja turvallisuuteen liittyvien tekijöiden lopputulos, mikä auttaa vanhempia pysymään yhdessä”, Musick kirjoitti tutkimuksessaan.

Lähde: Huffington Post

Kommentit

Kommenttia