Viikottain ulkonäköön liittyvistä asioista huolehditaan 12 tuntia.

Mitä pukea ylle, paino ja ihon epäpuhtaudet ovat asioita, joista naiset murehtivat paljon viikoittain. 2 000 naisen avulla tehdystä tutkimuksesta kävi ilmi, että naiset huolehtivat ulkonäöstään vuodessa keskimäärin peräti 627 tuntia ja 28 minuuttia.

Suurin osa tuosta ajasta menee vaatteita pohtien ja miettien, miltä viimein ylle valittu asu näyttää päivän aikana. Suurin yksittäinen huolenaihe on kuitenkin ylipaino, sillä siitä murehditaan tuntia ja 46 minuuttia joka viikko.

Tutkimuksen mukaan 82 prosenttia naisista myönsi valitsevansa päivän vaatteensa sen mukaan, kuinka itsevarmalta heidän olonsa sillä hetkellä tuntui. Yhdeksän kymmenestä valitsi vaatteet, jotka peittivät kropasta sen osan, josta he ovat epävarmimpia tai pitävät vähiten.

Häävieraana oleminen aiheutti eniten murhetta pukeutumisen suhteen ja sitä seurasivat juhlat tai ilta yöelämässä. Monille naisille lounas ystävien kanssa, uudet treffit tai juhlat aiheuttivat viikkojen mittaista stressiä, koska naiset kammoksuvat ajatusta siitä, että he eivät löydä kivaa asua, joka peittää heidän muhkuransa.

Kuitenkin 48 prosenttia naisista myönsi, että he viettävät aivan liikaa aikaa murehtien ongelmakohdistaan ja ulkonäöstään. Tutkimuksen teetti Invista, joka omistaa Lycra Beauty -merkin.

Näin paljon naiset huolehtivat viikoittain ulkonäköön liittyvistä asioista:

Mitä pukea – 50 minuuttia

Näyttävät valitut vaatteet hyvältä yllä – 1 tunti 32 minuuttia

Ovatko hyllyvät kohdat peitettynä valituilla vaatteilla – 1 tunti 26 minuuttia

Minkälaiset alusvaatteet laittaa vaatteiden alle – 39 minuuttia

Ylipainoisuus – 1 tunti 46 minuuttia

Liian laiha – 22 minuuttia

Turvotus 1 tunti 1 minuutti

Rinnat ovat liian suuret – 37 minuuttia

Rinnat ovat liian pienet – 32 minuuttia

Finnit – 56 minuuttia

Epätasainen ihonväri – 50 minuuttia

Rusketus/rusketuksen puute – 36 minuuttia

Pörheät/rasvaiset hiukset – 57 minuuttia

Murehtimiseen kulutettu yhteisaika joka viikko: 12 tuntia 4 minuuttia

Lähde: Daily Mail


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.

Kommentit

Kommenttia