Tutkimus: Seksikkäät vaatteet saavat naisen vaikuttamaan älykkäämmältä

Paljastava pukeutuminen ei enää herätäkään niin paljon negatiivisia ajatuksia muissa.
Naiset kokevat edelleen paljon ulkonäköpaineita ja naisia myös arvostellaan paljon heidän ulkonäkönsä ja pukeutumisen perusteella. Etenkin seksikkäästi pukeutumiseen on liittynyt negatiivisia mielikuvia: paljastavasti pukeutunut nainen ei esimerkiksi ole fiksu tai on kevytkenkäinen.
Erään tutkimuksen perusteella asenteet voivat olla kuitenkin muuttumassa – ainakin kun on kyse suhtautumisesta seksikkäästi pukeutumiseen. The Independentin mukaan lyhyen hameen, tiukan mekon tai avaran yläosan käyttäminen voikin tarkoittaa, että nainen otetaan vakavasti.
Tohtori Alfredo Gaitan Bedfordshiren yliopistosta kokosi yhteen 64 opiskelijaa, keski-iältään 21-vuotiaita, ja näytti heille kaksi valokuvasettiä samasta naisesta. Ensimmäisessä naisella oli yllään avara yläosa, minihame ja takki ja toisessa nainen oli pukeutunut pidempään hameeseen ja hänen yläosansa paljasti vähemmän ihoa.
The Independentin mukaan osallistujia pyydettiin sitten määrittelemään nainen hänen uskollisuutensa, työtilanteensa, moraalin, luonteen, älykkyyden sekä halun harrastaa seksiä perusteella.
Jos aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että paljastava pukeutuminen saa naisen vaikuttamaan vähemmän älykkäältä, olivat Gaitanin tutkimuksen tulokset toisenlaiset; The Independentin mukaan seksikkäät vaatteet johtivat korkeampiin arvioihin naisen älykkyydestä ja uskollisuudesta. Muissa tekijöissä ei havaittu merkittäviä muutoksia naisen pukeutumisen perusteella.
”Ovatko asenteet muuttuneet niin paljon, että ihmiset eivät enää tee negatiivisia arvioita naisen pukeutumisen perusteella”, Gaitan kysyi.
”Meistä on edelleen olemassa negatiivisia asenteita, mutta kenties ihmiset näkevät seksikkään tyylin positiivisemmin”, hän jatkoi.
Kaiva siis rohkeasti minihame kaapista yllesi, mutta tee niin vain, jos todella haluat. Jos haluat puketua seksikkäästi, anna mennä – jos et halua, sekin on aivan okei.
Mitä mieltä olet tutkimustuloksesta? Kerro se kommenteissa!
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä