Tutkimus: Onnettomat eivät kaipaa piristystä
Tutkijoiden mukaan se vain saa heidän olonsa huonommaksi.
Monilla on tapana koettaa piristää läheisiään, kun he ovat alamaissa. Tutkimuksen mukaan se ei kuitenkaan ole niin avuliasta kuin voisi kuvitella. Newserin mukaan Kanadassa sijaitsevan Waterloon yliopiston tekemä tutkimus sai selville, että huonon itsetunnon omaavat saavat paljon enemmän apua ”negatiivisesta validoinnista” kuin ”positiivisesta uudelleenmuotoilusta”. Tämä tarkoittaa sitä, että he toivovat läheistensä ymmärtävän tuntemuksiaan sen sijaan, että kehottaisivat piristymään. ”Ihmisille on epämukavaa käsitellä negatiivisia tuntemuksia, joten uskomme, että on parasta ajatella positiivisesti ja koetamme saada läheisimmekin ajattelemaan niin”, tutkija Denise Marigold kommentoi. Marigoldin mukaan läheiset saattavat ajatella, että ovat avuksi, mutta oikeasti he saavat alamaissa olevan tuntemaan olonsa vieraantuneeksi. ”Heistä tuntuu, että ihmiset eivät ymmärrä heidän asioitaan ja eivät hyväksy heidän tunteitaan”, Marigold sanoi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla samaa mieltä läheisen negatiivisten mietteiden kanssa itsestään vaan osoittaa empatiaa. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Lapsen tililtä ei saa maksaa näitä kuluja – moni tekee virheen tietämättään
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen