Tutkimus listasi: 50 yleisintä merkkiä siitä, että olet jo aikuinen

Tutkimuksen mukaan jos teet listalla mainittuja asioita, olet jo aikuistunut.
Laskujen maksaminen, testamentin teko ja illanvietto kotona yöelämään lähtemisen sijaan ovat merkkejä siitä, että olet aikuinen, paljastaa tutkimus. One Pollin toteuttama kyselytutkimus 2000 britille listasi yhteensä 50 yleisintä merkkiä aikuisuudesta, kertoo Unilad.
Tutkimuksen mukaan aikuisuudesta kertovat myös irtaimistovakuutuksen ottaminen, kodin pitäminen siistinä, kierrättäminen ja uutisten katsominen. Endsleigh Insurance Servicesin teettämä kyselytutkimus myös paljasti, että aikuiseksi tullaan 25-vuotiaana, seitsemän vuotta täysi-ikäistymisen jälkeen.
Endsleighin markkinointijohtaja Julia Alpanin mukaan aikuisuus voi olla monille haaste eikä hänen mielestään ole yllättävää, että monet kokevat saavuttavansa aikuisuuden vasta 25-vuotiaana.
”Olipa se sitten omien laskujen maksaminen, pienemmän summan käyttäminen yöelämässä tai ensimmäisen irtaimistovakuutuksen ottaminen, nämä ovat vain muutamia avainmerkkejä siitä, että sinusta on tulossa ’virallisesti’ aikuinen, halusitpa sitä tai et”, Alpan totesi Uniladin mukaan.
Kyselytutkimuksen mukaan vanhempien luota omaan kotiin muuttaminen on yksi varmin merkki aikuistumisesta, kuten on myös omista raha-asioistaan päättäminen. Myös viikottaisten ruokaostosten teko, ruoanlaitto alusta alkaen itse ja imurin omistaminen lasketaan 50 yleisimmän aikuisuuden merkin joukkoon.
Uniladin mukaan tutkimuksesta ilmeni, että kuusi kymmenestä aikuisesta uskoo, että jotta olonsa tuntee aikuseksi, täytyy olla sellaissa elämänvaiheessa, missä omat raha-asiat ovat kunnossa. Tähän sisältyy muun muassa vakuutus, luottokortti ja säästötili.
56 prosenttia tutkimukseen osallistuneista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei nykyisessä talousilmapiirissä ole mahdollista aikuistua niin nopeasti kuin haluaisi. Neljännes yli 18-vuotiaista tutkimukseen osallistuneista kertoi, ettei ollut koskaan maksanut esimerkiksi sähkölsakua ja 17 prosenttia ei ollut koskaan ottanut koti- tai irtaimistovakuutusta.
”On yllättävää nähdä, miten monet nuoret aikuiset eivät ole tehneet päivittäisiä askareita, kuten laskujen maksamista tai oman vakuutuksen ottamista”, Alpan kommentoi.
”Nuorille ja opiskelijoille, jotka lähtevät ensimmäistä kertaa kotoaan omilleen, tämä voi olla pelottava kokemus, minkä takia monet millenniaalit välttävät aikuisen elämän realiteetteja pidempään kuin koskaan aiemmin ja luottavat vanhempiensa tukeen reippaasti yli 20-vuotiaanakin”, hän jatkoi.
Alta voit lukea top 50 merkkiä siitä, että olet jo aikuinen.
1. Laskujen maksaminen
2. Vaatteiden peseminen/silittäminen itse
3. Budjetin teko
4. Muutto pois vanhempien luota
5. Irtaimistovakuutuksen ottaminen
6. Oman kodin ostaminen/asuntolaina
7. Vanhemmat eivät enää päätä raha-asioistasi
8. Maksat eläkettä
9. Pidät kodin siistinä
10. Teet viikottaiset ruokaostokset
11. Hankit lapsia
12. Varaat itse omat käynnit niin lääkäriin kuin kampaamoon
13. Olet tehnyt testamentin
14. Vietät mieluummin koti-illan kuin lähdet ulos
15. Osaat tehdä ruokaa alusta alkaen itse
16. Katsot uutisia
17. Sinulla on luottokortti
18. Käyt viemässä roskia kaatopaikalle
19. Sinulla on säästötili
20. Siistit aina illan päätteeksi keittiön sen sijaan, että astioita kasautuisi tiskialtaaseen/tiskipöydälle
21. Tiedät mitä ASP tarkoittaa
22. Sinulla on imuri
23. Puutarhanhoito on alkanut kiinnostaa sinua
24. Kierrätät
25. Osaat ilmata patterin
26. Sinulla on yhteinen pankkitili jonkun kanssa
27. Sinulla on omat mielipiteesi politiikkaan liittyvistä asioista
28. Osaat vaihtaa lampun
29. Osaat seurata korkoja
30. Sinulla on ruohonleikkuri
31. Et mene enää viikonloppuisin vanhempien luo syömään
32. Emännöit illanistujaisia kotona, minkä aikana syödään, ei juoda
33. Tervehdit ihmisiä kätellen
34. Sinulla on oma auto
35. Innostut ajatuksesta ostaa astianpesukone
36. Sisustat
37. Vietät viikonlopun tekemättä mitään ihmeempää
38. Menet nukkumaan ennen kello 23
39. Äitisi alkaa kysellä sinulta neuvoja
40. Et enää aina osta halvinta viiniä
41. Olet ainakin yrittänyt puhua talouteen liittyvistä asioista
42. Kun lähdet viihteelle, pukeudut fiksuun takkiin ja kenkiin
43. Sinulla on oma to do -lista
44. Osaat vaihtaa autoon renkaan
45. Osaat noudattaa ruokaohjetta
46. Nautit gallerioissa ja museoissa käymisestä
47. Sinulla on kalenteri
48. Olet ylpeä lemmikinomistaja
49. Sinulla on hienompi astiasto
50. Tilaat sanomalehden
Mitkä sinun mielestäsi ovat merkkejä aikuistumisesta? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Unilad
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- 10 vinkkiä, joiden avulla saat poikaystäväsi kosimaan sinua
- Nämä 10 merkkiä kertovat ettet ole koskaan menossa naimisiin
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liialti
- Tämä Disney-prinsessa olet tähtimerkkisi perusteella – Ariel, Tuhkimo vai Belle?
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- 3 neuvoa, joiden avulla vältätte parisuhteen yleisimmän riidan aiheen
- 9 asiaa, joita sinun kannattaa alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- Tämä on kaikkein älykkäin horoskooppimerkki – tarkista kuulutko sinä heihin
- Tee päivittäin nämä 5 aamurutiinia, jos olet yli 50-vuotias nainen
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Juo lasi sitruunavettä aamulla ja huomaat 10 muutosta kehossasi
- Nämä 6 tapaa nukkua tekevät parisuhteesta paremman – kannattaa tehdä nämä muutokset
- Mies kertoo: 7 yleisintä syytä, miksi mies pettää naista
- Jos kumppanisi pettää on siitä sinulle itseasiassa hyötyä – lue, miten
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liialti