Tutkimus: Ihmiset viettävät mieluummin aikaa lemmikkiensä kuin ystäviensä kanssa

Koiranomistajien avulla toteutettu tutkimus osoittaa, miten tärkeitä lemmikit ovat ihmisille.
Viettääkö koti-ilta oman lemmikin seurassa vai hengailla ystävien seurassa? Mikäli tutkimusta on uskominen, niin noin joka toinen valitsee lemmikin.
Älypantoja koirille valmistava Link AKC teetti tutkimuksen, jonka mukaan yli puolet koiranomistajista mieluummin jättää kavereiden näkemisen väliin ja viettää aikaa lemmikkinsä kanssa, kertoo Metro. Uskollisuus lemmikkiä kohtaan heijastuu myös parisuhderintamalla: 80 prosenttia tutkimukseen osallistuneista sanoi, että jos kumppani ei pitäisi heidän lemmikistä, olisi suhde siinä.
Tutkimustulosten perusteella eläinystävät ovat suuri apu ihmisille. 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi, että heidän koiransa huolehtii heistä jollain tavalla ja Metron mukaan tulokset osoittivat, että koirat auttavat omistajiaan selviämään keskimäärin 4,83 stressaavasta tapahtumasta joka viikko.
Noin neljä viidestä (82%) sanoi heidän henkisen ja emotionaalisen terveytensä parantuneen koiransa ansiosta. Lemmikistä on myös apua elämän ylä- ja alamäkien aikana: 40 prosenttia sanoi nojautuneensa koiraansa päästäkseen yli rakkaan kuolemasta ja 20 prosenttia sanoi koiran auttaneen toipumaan vaikeasta erosta.
81 prosenttia tutkimukseen osallistuneista paljasti puhuvansa koiralleen kuin puhuisi ystävälleen ja 73 prosenttia myönsi kertovansa lemmikilleen asioita, joita he eivät kerro kenellekään muulle. Tutkimukseen osallistui myös sinkkuja koiranomistajia ja Metron mukaan he kaksi kertaa todennäköisimmin puhuivat parisuhdeongelmistaan koiralleen.
Yli puolet koiranomistajista sanoi, että lemmikkinsä näkeminen kotiin tullessa tekee heidät onnelliseksi ja 88 prosenttia osallistujista kokee, että lemmikki saa heidät olemaan parempi ihminen. Lähes kaikki (90%) osallistujista totesivat, että heillä on turvallisempi olo, kun heidän koiransa on lähettyvillä.
Lemmikeistä on iloa myös muutenkin kuin henkisellä puolella, sillä ne auttavat pysymään aktiivisena. Tutkimuksen mukaan 62 prosenttia koiranomistajista sanoi käyvänsä kävelyllä kahdesti päivässä koiransa takia ja yli kaksi kolmesta (68%) väitti tämän saaneen heidän terveytensä kohentumaan.
Lemmikkien omistaminen on iso vastuu ja kun sellaisen ottaa, on siitä sitouduttava huolehtimaan koko sen elämän ajan. Tämän valossa ei olekaan ihme, että 78 prosenttia tutkimukseen osallistuneista sanoi tekevänsä suuria elämän päätöksiä lemmikkinsä mukaan.
Tutkimukseen osallistuneista koiranomistajista 55 prosenttia sanoi, että paras puoli lemmikin omistamisessa on niiltä saatu ehdoton rakkaus ja 75 prosenttia kertoi, että vihaa sitä, kun joutuu olemaan erossa koirastaan. Tutkimukseen osallistui 2 000 amerikkalaista koiranomistajaa.
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä