Trendikäs puutarha kukoistaa tänä kesänä runsaana näiden kasvien kera – näin pidät kesäkukat hengissä läpi kesän
Kuten muodin, sisustuksen ja kauneuden saralla, myös puutarhan laitossa on vaihtelevia trendejä.
Kasvitrendeissä nostaa nyt päätään luonnon monimuotoisuus, runsaus, luonnonläheisyys, hyvinvointia lisäävä puutarha sekä paluu juurille -tyyli. Pihoille, terasseille ja parvekkeille halutaan runsasta, monimuotoista, virkistävää ja iloista kasvia.
”Tavoitteena on loihtia itselle ja läheisille hyvää oloa tuottavia kukkayhdistelmiä ja puhdistautua pandemian aiheuttamasta ankeudesta. Luonto halutaan lähelle, ja perhosia ja pölyttäjiä huomioivia tekoja tehdään entistä enemmän”, kerrotaan Bernerin tiedotteessa.
Toinen suuntaus on mieltä rauhoittava ja perinteitä kunnioittava puutarhanhoito, jolloin turvaudutaan vanhoiksi hyviksi havaittuihin tuttavuuksiin. Bernerin mukaan nämä neljä trendiä erilaisine kasveineen näkyvät tänä kesänä kukkaistutuksissa:
- Raikas uusi alku: valkoisen ja vihreän sävyin sekä sinne taitettuna viileää punertavaa ja sinertävää sekä sitruunakeltaista. Isoja vihreitä erilaisia lehtimuotoja, viherkasveja raikkaiden vaaleiden kukkivien kanssa. Sopivia kasveja ovat muun muassa valkoinen sinisarja, leijonankita, kallat, hortensiat, palmukasvit. Valkovihreät lehtivärit.
- Väriloistoa: erilaisia pastellin sävyjä, kuten pinkkiä, sinistä, mintun vihreää, vaaleaa oranssia. Iloisia väri- ja kukkayhdistelmiä. Sopivia kasveja ovat muun muassa päivänkakkarat, auringonkukat, kosmoskukat, kärsämöt, lemmikit, kellokukat, koristeheinät.
- Perinteitä kunnioittava: nuden sävyjä, oliivin vihreää, burgundin punaista. Tähän kuuluvat pelargonit, miljoonakellot, petuniat, hopeaputous, hopealehti.
- Hyvinvointia vahvistava: pastellin värejä ja neonsävyjä. Kuplivaa, kevyttä, pyöreitä muotoja. Sopivia kasveja ovat muun muassa ikiviuhkot, aloe vera, koristeheinät, harsokukat, ritarinkannukset, daaliat, laventelit, tuoksuherneet.
Näin pidät kesäkukat kukoistavana
Jotta kesäkukat saa pidettyä hengissä, ovat oikea istutus, oikeamääräinen kastelu ja lannoitus tärkeitä. Istuta kesäkukat tarpeeksi suureen ruukkuun, jotta juurilla on tilaa kasvaa.
”On myös oleellista muistaa salaojitus ruukun pohjalle, jotta kasteluvesi ei jää lillumaan pohjalle. Kukat helposti hukutetaan liiallisella kastelulla, jolloin on tärkeää, että ylimääräinen vesi pääsee ruukusta pois”, Bernerin tiedotteessa muistutetaan.
Kesäkukkien kanssa on olennaista muistaa, lannoitus – se on niille on elinehto ja myös yksivuotisia kesäkukkia täytyy lannoittaa. Lannoituksen avulla kasvi jaksaa kukkia koko kasvukauden.
Bernerin mukaan helpoin tapa lannoittaa on antaa kasteluveden yhteydessä lannoite joka kastelukerralla. Tähän tarkoitukseen sopii esimerkiksi Bernerin omistaman GreenCare -merkin Puutarhan Kesä -kastelulannoite, joka antaa näyttävän kukinnan sekä pitkäkestoisen sadon.
Kun kastelet, kastele kerralla reilusti ennemmin kuin useita kertoja päivässä; kasvien on parempi saada reilusti kosteutta, minkä jälkeen ne voivat olla hetken kasvamassa ilman kosteutta. Maaperän kosteutta voi sitoa sijoittamalla katetta kasvien ympärille, jolloin myös rikkakasvit pysyvät poissa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä