Tiede paljastaa: tämä on paras ikä tehdä lapsi
Oletko miettinyt lapsen hankkimista? Tieteen mukaan tämä on paras ikä sille.
Perheen perustamista suunnitellessa voi olla vaikea päättää, mikä olisi paras ikä lapsen hankkimiselle. Moni haluaa odottaa juuri oikeaa hetkeä, jolloin elämä olisi juuri sellaisessa pisteessä, jossa lapsen hankkimisen ajankohta olisi täydellinen. Sellaista tuskin kuitenkaan harvoin on.
Mitä sitten yleisesti voisi pitää parhaana ikänä hankkia lapsi?
Wall Street Journal -julkaisun mukaan kaikkein paras ikä lapsen hankkimiselle on ennen kuin nainen täyttää 32 vuotta. Tähän ikään mennessä nainen on hedelmällisimmillään ja raskaaksi tuleminen on helpointa. Täytettyään 32 vuotta, naisen hedelmällisyys alkaa laskea ja raskaaksi tuleminen vaikeutuu.
Ensimmäistä lastaan odottavien naisten keski-ikä onkin ollut nousussa pitkään, sillä lapsen hankkiminen lykkääntyy useista eri syistä. Moni haluaa odottaa oikean kumppanin löytämistä, odottaa että oma taloudellinen tilanne on vakaa, työelämä tasapainossa ja kenties tarpeeksi iso asunto hankittuna.
Loppujen lopuksi jokainen päättää itse, milloin on itselle paras ikä hankkia lapsi, mutta tieteen näkökulmasta se kannattaisi aloittaa ennen 32. ikävuotta, sillä sen jälkeen mahdollisuudet laskevat nopeasti.
Jaa artikkeli myös ystävillesi, jotka miettivät lapsen hankkimista!
Lähde: Red Tricycle
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa