Eroaminen ei yleensä ole helppoa, mutta vielä vaikeammaksi sen voi tehdä, jos ei ole varma, jatkaako suhdetta vai lähteäkö eri teille.

Olipa parisuhde kestänyt muutaman vuoden tai muutaman kuukauden, on eropäätöksen tekeminen usein haastavaa. Mielessä voi pyöriä kysymyksiä, kuten mitä jos ero kaduttaa myöhemmin, mitä jos kumppani suhtautuu kauhealla tavalla tai mitä jos tarvitsetkin vain enemmän omaa aikaa ja tauon suhteesta oikean eron sijaan.

Tietyt seikat voivat auttaa sinua tekemään päätöksen suhteen kohtalosta. Deittailun asiantuntija James Preece sekä deittailupsykologi ja -valmentaja Madeleine Mason Roantree listasivat The Independentille eron puolesta puhuvia merkkejä, ja suomensimme ne alle.

Jokainen keskustelu on negatiivinen

Preecen mukaan jos et voi keskustella kumppanisi kanssa mistään ilman riitelyä, on se iso varoitusmerkki. Suuttumus ja negatiivisuus ovat hänen mukaan merkki syvälle juurtuneista ongelmista sinun ja kumppanisi välillä, mikä voi johtaa lopulta siihen, että suhteesta tulee todella vahingollinen.

”Saatat haluta päättää suhteen ennen kuin hän tekee sen, sekä sinun että hänen hyväksi”, Preece totesi.

Koet jonkinlaista kaltoinkohtelua

Mason Roantree painotti The Independentille, että minkäänlainen kaltoinkohtelu, olipa se fyysistä, seksuaalista, sanallista tai emotionaalista, on selvä varoitumerkki siitä, että suhde kannattaa päättää. Kyse ei ole yksittäisestä kerrasta, jolloin sanallisesti toinen loukkasi sinua suuttuneena (tällainenkin on syytä käsitellä kumppanin kanssa), vaan kyse on toistuvasta ikävästä käytöksestä, missä käytös heijastaa hänen luonnettaan ja kykemättömyyttä pitää tunteensa ja tekonsa kurissa.

Mason Roantree lisäsi, että jos selittelet kumppanisi huonoa käytöstä läheisillesi, on sekin merkki siitä, että suhteesta on voinut tulla myrkyllinen. Tämäkin on Mason Roantreen mukaan selvä merkki siitä, että on parempi lähteä suhteesta.

Et ole enää etusijalla

Preece muistutti, etä parien pitäisi haluta tehdä aikaa toisilleen eikä sen pitäisi tuntua työltä tai askareelta. Jos kumppanisi mieluummin menee ulos ystäviensä kanssa tai tekee mitä tahansa mieluummin kuin viettää aikaa kanssasi, on sinun syytä kysyä, miksi näin on.

”Jos saat vain selitysiä ja tekosyitä, miksi hän ei voi viettää aikaa kanssasi, on aika löytää joku sellainen, joka saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Elämä on liian lyhyt”, Preece sanoi.

Tunnet olevasi jatkuvasti varuillaan

Vaikka suhteessa saattaisia olla mukavia hetkiä, kenties siinä on myös hetkiä, kun koet, ettet voi olla oma itsesi. Mason Roantreen mukaan tämä on yleistä suhteissa, jotka ovat lähestymässä loppuaan.

”Jos jatkuvasti tarkkailet kumppanin mielialoja ja käyttäydyt tavoilla, joilla minimoit riskin, että hän suuttuisi tai menisi pois tolaltaan, tiedät siitä, että jokin suhteessa on perustavanlaatuisesti vialla”, deittailuasiantuntija kertoi.

Saatat jopa lopettaa sellaisten asioiden tekemisen, mistä nautit, vain pitääksesi kumppanisi tyytyväisenä. Eli kumppanisi arvaamattomuus hallitsee sinua ilman, että se on tietoista.

Suhteessa ei ole enää hauskaa

Suhteissa tulee aikoja, jolloin ne tuntuvat arkiselta ja hieman tylsältäki, mutta suhteessa pitäisi olla myös kivaa ja hasukaa – ainakin jos sen haluaa kestävän. Preecen mukaan jos helposti turhaudut tai tylsistyt kumppanisi tapoihin ja omalaatuisiin juttuihin, hukkaat vain aikaasi suhteessa.

”Parisuhteiden pitäisi tuntua hyvältä, mutta myös jännittävältä ja innostavalta. Sinun pitäisi tuntea olosi onnelliseksi, kun vietät aikaa kumppanisi kanssa. Jos vain olette yhdessä olemisen ilosta, kannattaa suhdetta yrittää piristää tai päättää se enenn kuin alatte halveksua toisianne”, Preece neuvoi.

Elämäntyyli ja arvot eivät käy yksiin

Jotkut parit ovat kuin vettä ja öljyä, mutta heidän suhteensa on silti mainio. Joillakin muilla taas eroavaisuudet voivat olla liian isoja ja itseltään joutuu kysymään, haluaako todella tehdä niin isoja uhrauksia.

”Esimerkkejä isoista eroavaisuuksista ovat muun muassa erilaiset näkemykset lasten saamisesta, asutaanko lähellä vai kaukana perheestä ja asetutaanko aloilleen vai vaihdetaanko kotia vaikkapa muutaman vuoden välein”, Mason Roantree listasi esimerkkejä.

Erilaiset kiinnostuksen kohteet eivät ole niin iso suhteita kaatava asia, mutta jos elämän peruskysymyksissä on isoja erimielisyyksiä, voi se olla merkki siitä, että ette sovi yhteen.

Läheiset eivät pidä kumppanistasi

Preecen mukaan se on aina varoitusmerkki, jos kukaan lähipiiristäsi ei pidä kumppanistasi. Hän muistutti, että rakastuneena tai todella ihastuneena on helppo sulkea silmät toisen huonolta käytökseltä.

”Tukiverkkosi voi nähdä niin paljon enemmän kuin sinä, koska heillä ei ole tunteet pelissä”, Preece totesi.

Vaikka kukaan ei voi tietää, millaista on olla tietyssä parisuhteessa kuin he, jotka ovat suhteen osapuolia, kannattaisi kuitenkin kuunnella läheisiäsi, jos heidän mielestä kumppanisi vaikuttaa siltä, että hänestä seuraa vain ikävyyksiä. Läheisesi voivat nähdä jotain, mitä et itse näe.

Olette yhdesä, koska se on helpompaa kuin olla yksin

Preece huomautti, että josku ajatus kaiken aloittamisesta alusta jonkun uuden kanssa estää onnettomia pareja eroamasta. Tavallaan taustalla on ajatus siitä, että on parempi tyytyä nykyiseen kuin ottaa riski ja pettyä johonkin myöhemmin.

”Tämä voi kuitenkin viivyttää sitä äärimmäistä onnea, jonka voisit löytää jonkun toisen kanssa”, Preece muistutti.

Kerroimme aiemmin yhdestä merkittävästä seikasta, jonka perusteella olisi parempi päättää parisuhde. Mikä se on? Voit lukea siitä lisää täällä.

Lähde: The Independent