Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
Väsyttääkö sinua, kun ulkona sataa?
Se on hyvin yleistä, että tuntee itsensä sadesäällä väsyneeksi. Jotkut hyödyntävät tätä ja kuuntelevat illalla sängyssä sateen ropinaa, joka saa heidät nukahtamaa paremmin.
Sade synnyttää ääntä, joka muistuttaa ääntä, jota kutsutaan vaaleanpunaiseksi kohinaksi. Vaaleanpunainen kohina on sekoitus eri taajuuksista, joita ihmiset kuulevat. Koska energia jakaantuu näissä taajuuksissa eri tavalla, kohinan kuuntelu on tehokas keino nukahtamiseen.
Sade, kahisevat lehdet, tuuli ja jopa oman sydämen lyönnit tuottavat ääniä, joita löytyy vaaleanpunaisesta kohinasta.
On myös kolme tieteen selittämää muuta syytä, miksi sateella väsyttää
Tutkimuksessa on saatu selville, että kun sateen ääniä tulee ihmisten aivoihin, aivot alkavat rentoutua alitajuntaisesti ja tuottavat samalla alfa-aaltoja, jotka liittyvät myös aivojen siihen tilaan, kun nukutaan.
On myös toinen hyvä syy sille, miksi sateella väsyttää. Se johtuu valon puutteesta. Aurinko ei paista sateella tai ainakaan täydeltä taivaalta. Kun on puutetta auringonvalosta, keho tuottaa enemmän melatoniinia ja vähemmän serotoniinia, jolloin olo alkaa tuntumaan väsyneeltä.
Kolmaskin syy voi selittää sen miksi sateella väsyttää. Se liittyy hapen määrään. Ilman happipitoisuus laskee sateella ja niin myös ilmanpaine, jotka tekevät olon väsyneeksi. Näiden lasku johtuu siitä, koska ilmassa on enemmän vesihöyryä.
Koska myös ilmankosteus kasvaa sateella, sekin väsyttää, joten neljäskin syy sadeväsymykselle löytyy. Kun ilmankosteus on korkea, pitää kehon tehdä hengittäessä enemmän työtä, joten keho väsyy.
Lähde: Actionnews
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin