Tästä syystä heräät keskellä yötä tunnin ajaksi
Moni saattaa herätä keskellä yötä ja usein samaan aikaan eikä uni tule ainakaan tuntiin.
Kellonaika heräämiselle voi olla esimerkiksi kello 2 yöllä. Jos sinulle käy niin, kannattaa kokeilla tehdä silloin jotain tuottavaa, koska ennen kuin tulee taas uneliaaksi, saattaa saada aikaiseksi asioita paljon paremmin kuin keskellä päivää. Näin on muuten tehty satoja vuosia sitten ennen kuin alkoi tulla pakko suorittaa päivän askareet tiettyyn aikaan.
Ihmiset heräsivät satoja vuosia sitten keskellä yötä
Tällainen kaksivaiheinen uni oli yleistä 1500-luvulla. Ihmiset nukkuivat silloin usein kolme tai neljä tuntia ennen kuin he heräsivät yhdeksi tai kahdeksi tunniksi keskellä yötä. Sinä aikana esimerkiksi luettiin kirjaa, kirjoitettiin, rukoiltiin ja osa saattoi mennä käymään ystävien luona kylässä.
Ranskasta 1500-luvulta peräisin oleva lääkäreiden käsikirja neuvoo pariskuntia, että paras aika tulla raskaaksi oli tällä herätysajalla. Käsikirjassa selitettiin, että pariskunnat tekisivät sen paremmin ja nauttisivat siitä enemmän, koska he eivät olleet siihen aikaan enää niin väsyneitä raskaan työpäivän jälkeen.
Kaksivaiheista unta nukutaan monissa maissa edelleenkin
Tällainen tapa herätä keskellä yötä alkoi vähentymään 1600-luvulla ja oli kadonnut kokonaan monista maista 1920-luvulle mennessä. Näinä aikoina on kirjallisuudessa alkanut esiintymään mainintoja unettomuudesta.
Mutta kaksivaiheista nukkumista on periaatteessa tietyissä maissa edelleen olemassa, mutta toinen vaiheista ei ajoitu yöhön, vaan päivään. Esimerkiksi Espanjassa vietetään päivällä siestaa, jolloin moni nukkuu osan vuorokauden unistaan.
Vaikka monissa yhteiskunnissa on noudatettava unirytmiä, jossa herätään aamulla aikaisin ja on nukuttava vain öisin, ei se ole se rytmi, joka on ihmiselle luonnollista. Mutta noin 8 tunnin peräkkäiset yöunet ovat kuitenkin tänä päivänä terveydelle paras tapa nukkua, jotta esimerkiksi unirytmi ei mene sekaisin.
Lähde: Yourtango
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi