Tässä ovat maailman 34 romanttisinta leffaa! – Kuinka monta olet itse näistä nähnyt?
Tämä lista on täynnä hääaiheisia, Julia Robertin tähdittämiä sekä parhaista ystävistä kertovia leffoja. Kyseessä ovat kaikkien aikojen romanttisimmat leffat, ainakin Adam Whiten mielestä.
Tämä 34 leffaa sisältämä lista löytyy Independent-uutissivustolta. Tällaiseen listaan on otettu mukaan vain sellaisia elokuvia, joissa romantiikka on pääosassa. Kyse ei ole välttämättä maailman parhaimmista elokuvista, mutta niistä voi silti pitää paljon. Listan elokuvat ovat esillä englanninkielisillä nimillään, eikä osaa ole muulla nimellä Suomessa kutsuttukaan.
Kuinka monta leffaa olet näistä itse jo nähnyt? Mieti vielä listaa selatessa, että puuttuuko siitä mielestäsi jokin romanttinen elokuva, joka kuuluisi siihen ehdottomasti mukaan? Ehkäpä ensirakkauteen, kihelmöivän jännittäviin kosketuksiin ja kuumaan tanssiin liittyvä elokuva nimeltään Dirty Dancing, jonka pääosassa olivat hurmaavan komea Patrick Swayze sekä söpöliini Jennifer Grey.
Lista lähtee liikkeelle sijalta 34.
34. Crazy Rich Asians (2018)
33. I Like It Like That (1994)
32. Long Shot (2019)
31. I Give It a Year (2013)
30. Pretty Woman (1990)
29. One Fine Day (1996)
28. The Five-Year Engagement (2012)
27. There’s Something About Mary (1998)
26. Brown Sugar (2002)
25. The Wedding Singer (1998)
24. Get Over It (2001)
23. Gentlemen Prefer Blondes (1953)
22. But I’m a Cheerleader (1999)
21. Boomerang (1992)
20. Four Weddings and a Funeral (1994)
19. 500 Days of Summer (2009)
18. 13 Going on 30 (2004)
17. Moonstruck (1987)
16. Something’s Gotta Give (2003)
15. Roman Holiday (1953)
14. Roxanne (1987)
13. Love Actually (2003)
12. Serendipity (2001)
11. Bridget Jones’s Diary (2001)
10. 10 Things I Hate About You (1999)
9. The Apartment (1960)
8. My Best Friend’s Wedding (1997)
7. Notting Hill (1999)
6. Groundhog Day (1993)
5. Say Anything… (1989)
4. The Philadelphia Story (1940)
3. Annie Hall (1977)
2. You’ve Got Mail (1998)
1. When Harry Met Sally (1989)
Lähde: Independent
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa