Tässä on täydellisen miehen merkit – ei taida kuulostaa tutulta?

Kun on oltu pitkässä suhteessa, on romantiikka väistämättä vähentynyt siitä, mitä se ihan alussa oli.
Kuherruskuukausi voi toki jatkua ikuisesti, mutta jossakin vaiheessa tulee huomattua, että jokaisella meillä on omat perustarpeemme, jotka eivät ole todellakaan mistään romanttisimmasta päästä. Ja ne tarpeet liittyvät siihen, kuinka hyvä aviomies niitä käsittelee. Nämä hyvän aviomiehen ominaisuudet esitellään Yourtango-sivustolla.
Hyvä aviomies pitää sinua kauniina myös hetkinä, jolloin olet rumimmillaan
Sinulla on hyvä aviomies tai olet naimassa sellaisen, jos hän pitää sinua kauniina ja seksikkäänä myös hetkinä, jolloin et varmasti itse tunne itseäsi kovin viehättäväksi. Hän ymmärtää, että sinäkin käyt vessassa tarpeilla tai sinulla on joskus niin huono olo, että oksennat.
Aviomies on täydellinen, jos hän odottaa kylpyhuoneen ulkopuolella, jos tarvitset siellä käydessäsi jotain. Jos hän pesee vessankin välillä, on sekin hyvä aviomiehen ominaisuus. Myös ritarillinen mies on edelleen sellainen mies, joka kannattaa naida. Se, että hän avaa sinulle oven, kun astut autosta ulos, on tuskin sinusta kovin huono aviomiehen ominaisuus?
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa