Tarttuuko muiden haukottelu sinuun? Tämän pelottavan asian se voi paljastaa sinusta
Omituista kyllä, haukottelun tarve voi kertoa ikävän asian luonteestasi.
Kun istutte kumppanisi kanssa illalla sohvalla katsomassa televisiota, toinen teistä haukottelee jossain vaiheessa väistämättä. Tämän seurauksena toistakin alkaa haukotuttamaan, ja vaikka hän yrittäisikin taistella vastaan, alkaa hänkin pian haukotella.
Ei, et vain kuvittele sitä, vaan haukottelu on ihan oikeasti tarttuvaa. Tämä ei päde pelkästään ihmisiin, vaan myös muihin lajeihin. Haukottelu voi myös tarttua ihmisen ja koiran välillä!
Mutta miksi haukotus tarttuu? Tutkijoiden mukaan tämä liittyy empatiaan. Jos olemme empaattisia, toisten haukottelu tarttuu meihin helpommin. Toinen vaikuttava ominaisuus on pelokkuus. Jos pelästymme helpommin, haukotus tarttuu helpommin.
Mitä tutkijat siis saivat selville? Vastaus on melko karu: jos muiden haukottelulla ei ole sinuun vaikutusta, olet muita todennäköisemmin psykopaatti.
Tutkimukseen osallistuneille tehtiin ensin psykopaattisia piirteitä mittaava tutkimus, jonka jälkeen tutkittiin sitä, kuinka helposti muiden haukottelu tarttuu heihin. Selkeä tulos oli, että mitä vähemmän empatiaa henkilöllä on, sitä epätodennäköisemmin häneen tarttuu muiden haukottelu. Sama päti pelästymiseen: psykopaatit pelästyivät muita henkilöitä vähemmän, ja olivat myös immuunimpia muiden haukottelulle.
Jos siis kotisohvalla huomaat, että kumppanisi ei koskaan ala haukotella, kun itse haukottelet, kannattaa sinun miettiä, mistä on kyse. Onko kumppanisi sittenkään niin empaattinen kuin luulet, vai mistä on kyse?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Psychology Today / Kuva: Miriam Alsonso, Pexels
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 10 asiaa, jotka jokaisen naisen pitäisi tehdä oman hyvinvointinsa vuoksi
- Jos elit 90-luvulla, muistat taatusti nämä TV-sarjat
- 10 noloa tilannetta, joihin yhden yön juttu voi päättyä
- 9 hulvatonta yhtäläisyyttä lasten ja poliitikkojen välillä
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon