Tämä on yleisin ajankohta pettämiselle
Kyselyssä selvitettiin yleisin ajankohta pettämiselle.
Pettämissivusto AshelyMadison.com selvitti yleisimmän pettämisajankohdan. Suosituin päivä pettämiselle on keskiviikko ja tarkka ajankohta kello 17 ja 19 välillä.
Sivuston kyselyyn vastasi sen 172 000 käyttäjää. Keskiviikon alkuilta sai kyseenalaisen kunnian 18 prosentin valittua juuri tämän ajankohdan suosituimmaksi hetkeksi pettää omaa kumppania.
Pettämissivusto on aiemmin kertonut käyttäjiltään saamien tietojen avulla, että eniten rakastajattaria on New York Cityssä ja pettäjien suosikki niin sanottu teemabiisi on R. Kellyn Down Low (Nobody Has to Know).
Lähde: Huffington Post
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi