Jos teet tätä paljon, säikäyttää se kumppanisi todennäköisesti pois.

Ikävä totuus on se, että kaikkia parisuhteita ei ole tarkoitettu kestämään. Eri pariskunnat eroavat toki eri syistä, ja eroon johtavia syitä löytyykin tietysti lukematon lista. Syy saattaa esimerkiksi olla jotain dramaattista, kuten uskottomuus, tai jotain, mihin pariskunta ei välttämättä pysty lainkaan vaikuttamaan, kuten maantieteellinen etäisyys.

Tuore tutkimus kuitenkin selvitti, että on olemassa eräs asia, joka on kaikkein yleisin syy pariskunnan erolle, sillä se tuo suhteeseen paljon jännitteitä, riitoja ja draamaa. Tutkimukseen osallistui 1400 henkilöä, ja heidän parisuhteitaan tarkkailtiin suhteessa erilasiin pariskuntien kokemiin haasteisiin ja vaikeuksiin.

Tutkimuksessa selvisi, että suurin ja merkittävin yksittäinen ongelma parisuhteissa oli seuraava: takertuvuus. Noin 30 % tutkimukseen osallistuneista nimittäin olevan merkittävä ongelma heidän parisuhteissaan.

Jos kumppani on takertuva, työntää se toista osapuolta usein vain kauemmaksi, sillä takertuvuuden koettiin olevan merkki epävarmuudesta ja luottamuspulasta, ja vastaajat kokivat, että takertuva kumppani tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omaan persoonaansa ja parisuhteeseen liittyen.

Näillä ominaisuuksilla varustettu henkilö ei varsinaisesti käy kuumille kiville deittimarkkinoilla, eikä parisuhde tällaisen henkilön kanssa yleensä kestä pitkään. Takertuvan henkilön kumppani nimittäin kokee usein, että ei saa tarpeeksi omaa tilaa ja aikaa.

Ota tästä tutkimuksesta opiksesi, ja älä ole takertuva nainen! Pyri luottamaan itseesi ja myös parisuhteeseesi, sillä se tekee sinusta paljon haluttavamman kumppanin ja pitää myös parisuhteen kunnossa.

Jaa artikkeli myös ystävillesi!

Lähde: Best Life / Kuva: Alex Green, Pexels