Tämä jättihitti oli soitetuin kotimainen kappale viime vuonna
Mitkä kappaleet tahdittivat koronavuotta 2020? Siihen on saatu nyt vastaus.
Vuoden 2020 soitetuin kotimainen kappale oli Behmin suurta suosiota nauttiva hitti Hei rakas, ilmenee Teostolle ilmoitetuista esitystiedoista. Artistinimellä Behm esiintyvän Rita Behmin säveltämää ja sanoittamaa sekä Sakari Aallon ja Kalle Mäkipellon sovittamaa kappaletta esitettiin kaikkiaan noin 10 200 kertaa radiossa, televisiossa sekä keikoilla.
Hei rakas on Behmin debyyttisingle, joka julkaistiin syksyllä 2019, ja vuonna 2020 se soi Teoston mukaan erityisesti kaupallisilla radiokanavilla. Hei rakas on päätösraita Behmin debyyttialbumilla Draaman kaari viehättää, joka oli vuoden 2020 myydyin albumi.
Teoston mukaan Hei rakas oli kärkikolmikossa myös Suomen suoratoistopalveluiden listoilla. Spotifyssa kuunnelluin oli Williamin esittämä Penelope, joka on kaikkien aikojen pisimpään Suomen Spotifyn kärjessä pysynyt kappale.
YouTuben tilastoissa ensimmäisenä oli Arttu Wiskarin esittämä Tässäkö tää oli?. Janne Rintalan ja Mika Haapasalon tekemä kappale oli myös vuoden 2020 kotimaasta eniten esityskorvauksia saanut kappale.
Ulkomailta eniten korvauksia saaneen musiikin top 10 -listaa hallitsi jälleen kerran Jean Sibeliuksen musiikki. Teoston mukaan kärkijoukkoon kohosi kuitenkin uutena Miley Cyrusin esittämä Mother’s Daughter -kappale, jonka kansainväliseen tekijätiimiin lukeutuu Alma.
Ylellä enemmän kotimaista, kaupallisella vähemmän
Teoston mukaan suomalainen musiikki pitää pintansa erityisesti elävän musiikin parissa ja myös Ylen radiokanavilla, jossa kotimaisuusaste nousi 47,8 prosenttiin. Kaupallisten radioiden puolella kotimaisuusaste sen sijaan laski hieman 30 prosenttiin.
Behmin Hei rakas oli suosittu kappale kaupallisella puolella, jossa se oli kolmanneksi soitetuin. Kappaleen edelle menivät The Weekndin Blinding Lights sekä Ava Maxin Kings and Queens.
Ylellä soitetuin kappale viime vuonna oli Anna Abreun Teipillä tai rakkaudella. Sen jälkeen eniten soittokertoja saivat Behmin Hei rakas sekä Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli?.
Elävän musiikin saralla, kuten esimerkiksi tanssilavoilla, ikivihreä Rauli Badding Somerjoen Paratiisi on saanut haastajan. Teoston mukaan vuosina 2019 ja 2020 kärkipaikalle on noussut Tuure Kilpeläisen ja Rocka Merilahden kappale Autiosaari.
Paratiisi ehti pitää Teoston elävän musiikin tilastossa soitetuimman kappaleen paikkaa peräti 18 vuotta, ajalla 2000-2018.
Alla vuoden 2020 soitetuimpien kappaleiden top 10 -lista, joka on koottu Teoston radiosta, tv:stä sekä elävän musiikin esityksistä saamien esitysraporttien perusteella ja sillä ei ole mukana suoratoistopalveluiden soitetuimpia kappaleita.
- The Weeknd: Blinding Lights
- Behm: Hei rakas
- Ava Max: Kings and Queens
- Nea: Some say
- Kaija Koo: Onnellinen loppu
- Topic & A7S: Breaking me
- Arttu Wiskari: Tässäkö tää oli?
- Ava Max: Salt
- Dua Lipa: Physical
- Elastinen & Jenni Vartiainen: Epäröimättä hetkeekään
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikäero voi ratkaista suhteen kohtalon – tämä luku lisää eroriskiä
- Laihduttajan muistilista: 18 ruokaa, joilla vauhditat rasvanpolttoa luonnollisesti
- Jos silmäsi ovat siniset, suosi ensisijaisesti näitä sävyjä pukeutumisessa
- Mikä muhkeissa muodoissa viehättää? Miehet listaavat heti 13 syytä
- Pidän työpöydälläni kahta halkaistua sitruunaa – sama niksi toimii myös makuuhuoneessa
- Spermaa on käytetty näihin 7 asiaan – osa ideoista jakaa rajusti mielipiteet
- Aloita päivä sitruunavedellä – 10 hyvää syytä kokeilla heti huomenna
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen