Tähän väriin kannattaa pukeutua, kun menet työhaastatteluun – tai treffeille
Yksi väri on monien ihmisten mielestä itsevarmuuden väri, joten siihen pukeutuminen tärkeään tapaamiseen mennessä kannattaa.
Työhaastattelussa ja ensitreffeissä on ainakin se yhteistä, että molemmat ovat jännittäviä tilanteita, joissa haluaa olla parhaimmillaan – ja silloin monien mielestä vaatetuksellakin on väliä. Seuraavan kerran, kun pohdit mitä laittaisit ylle treffeille tai työhaastatteluun, valitse mustaa. Brittiläisen t-paitayrityksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan musta on itsevarmuuden väri. Kyselyyn osallistui tuhat ihmistä, joista 56 prosenttia sanoi mustan henkivän itsevarmuutta, kun taas toisena oli punainen 40 prosentin kannatuksella. Jos taas haluat olla enemmän miesten mieleen, voi punainen olla hyvä valinta, sillä kyselyyn osallistuneista miehistä 56 prosenttia piti eniten siitä, jos nainen pukeutuu punaiseen. Tämä heijastelee vuonna 2008 The Journal of Personality and Social Psychology -julkaisussa ilmestynyttä tutkimusta, jonka mukaan punaiset vaatteet voivat saada miehet näkemään naiset viehättävämpinä ja seksuaalisesti haluttavampina. Health.com-sivuston mukaan musta voi kuitenkin olla turvallisempi valinta. Vaikka punaiseen liittyy samanlaisia positiivisia havaintoja, liittyy punaiseen myös negatiivisia mielleyhtymiä; 28 prosenttia kyselyyn osallistuneista mielsi punaisen ylimielisyyden väriksi. Kyselyn mukaan ruskea, oranssi ja vaaleanpunainen eivät ollee yleisesti vetoavia värejä. Jokainen näistä väreistä sai alle 10 prosenttia niin älykkyyden, viehättävyyden kuin itsevarmuuden havainnoinnissa. Kyselyn perusteella siis onkin parasta, että kun valmistaudut johonkin tärkeään tapaamiseen – treffeistä työhaastatteluun – on mustaan pukeutuminen turvallisin (ja seksikkäin) vaihtoehto. Lähde: Health.comLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä