Taapero sulattaa sydämet kohteliaisuudellaan – katso hyvän mielen videot
Taaperosta julkaistuista videoista on tullut erittäin suosittuja.
Parivuotias Grey on kesän kynnyksellä valloittanut ihmisten sydämet kohteliaalla käytöksellään. Herttaisesta taaperosta on julkaistu greyandmama-nimen alla TikTokissa videoita, joilla hänen äitinsä, Linda Meeker ojentaa hänelle jotain syötävää ja taapero suloisesti kiittää äitiään kerta toisensa jälkeen.
Greysta julkaistuja hyvän mielen videoita on katsottu kymmeniä miljoonia kertoja TikTokissa ja ne ovat alkaneet levitä myös muihin sosiaalisen median kanaviin, keräten edelleen miljoonia katselukertoja sekä satoja tuhansia tykkäyksiä. Sittemmin Meeker on tehnyt samannimisen greyandmama-profiilin myös Instagramiin, jotta Greysta julkaistut videot tavoittaisivat muitakin kuin TikTok-käyttäjiä.
Greyn äiti kertoi Good Morning Americalle, että taapero on todennäköisesti oppinut kohteliaisuuden vanhemmiltaan, jotka kiittävät toisiaan pienistä eleistä. Meeker alkoi julkaista videoita TikTokissa helmikuussa huvikseen eikä osannut odottaa, että Grey saisi miljoonayleisön.
Äiti paljasti, että kun Grey ei ole kiireinen ihmisten hurmaamisessa, hän pitää paloautoista, aurinkovoiteen levittämisestä, oliivien syömisestä sekä naapurustossa asuvan hanhen luona vierailemisesta.
Voit katsoa muutaman videon hurmaavan kohteliaasta taaperosta alta ja lisää videoita löydät niin TikTokista kuin Instagramista.
Tällä videolla Grey kiittelee äidin sijaan tätiään
Äidin mukaan tämä alla oleva video on Greyn ensimmäinen ’kiitos, äiti’ -video
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Anna hiustesi harmaantua luonnollisesti – saat siitä 5 hyötyä
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä