Täällä asuvat seksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset – seksielämissä selviä alueellisia eroja
Tutkimus on paljastanut alueellisia eroja suomalaisten tyytyväisyydestä seksielämään, fantasioista, seksivälineistä kuin asenteista.
Itä- ja Pohjois-Suomessa asuvat ovat keskimäärin muita suomalaisia tyytyväisempiä seksielämänsä laatuun. Kaalimato.comin teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet (54%) kummankin alueen vastaajista on vähintään melko tyytyväisiä.
Maakunnittain tarkasteltuna tyytyväisimpiä seksielämäänsä ovat Etelä- ja Pohjois-Karjalan vastaajat, joista vahva enemmistö on vähintään melko tyytyväisiä. Kaalimadon mukaan Etelä-Karjalan vastaajista lähes kolmannes (32 %) kokee olevansa jopa erittäin tyytyväisiä.
Tutkimuksesta selviää myös, että asenteet seksiä kohtaan ovat muuttuneet avoimempaan suuntaan erityisesti Itä-Suomessa (49 %) ja maakunnittain tarkasteltuna Pohjanmaalla (57 %).
”2020 toteutetussa Kaalimato.comin tutkimuksessa oli nähtävissä, että Itä-Suomessa esiintyi muuta Suomea enemmän tyytymättömyyttä seksielämään”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen toteaa.
”Seksuaalinen avoimuus on kuitenkin nyt lisääntynyt eniten Itä-Suomessa ja muutkin tuoreet tutkimustulokset viittaavat siihen, että seksiin liittyvään vuorovaikutukseen on tänä vuonna panostettu ja se näkyy myös tyytyväisyyden lisääntymisenä”, hän lisää.
Pohjoisessa toteutetaan omia fantasioita, idässä kumppanin
Fantasioiden toteuttamisessa on havaittavissa eroja eri alueiden välillä. Tutkimuksesta ilmenee, että Pohjois-Suomessa asuvat ovat toteuttaneet muuta Suomea enemmän omia fantasioitaan (25 %), kun taas Itä-Suomessa toteutetaan ahkerimmin kumppanin fantasioita (23 %).
Maakunnittain tarkasteltuna omia fantasioita on toteutettu Kaalimadon mukaan erityisesti Satakunnassa sekä Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa sen sijaan on tehty eniten totta kumppanin fantasioista. Kainuussa asuu sen sijaan eniten ihmisiä, jotka eivät ole toteuttaneet lainkaan seksifantasioita (82 %).
Kaalimato kertoo, että fantasioitavissa asioissa paljastuu alueellisia eroavaisuuksia: esimerkiksi yli kolmannes pohjoissuomalaisista on haaveillut kolmen kimpasta. Osuus on noin kymmenen prosenttiyksikköä suurempi kuin muualla Suomessa.
Myös seksi samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa kiinnostaa eniten Pohjois-Suomessa (21 %). Maakunnista Etelä-Savon ja Satakunnan vastaajat haaveilevat verrattain vähiten eri seksifantasioista.
Kerroimme aiemmin, millaisia ovat suomalaisten suosituimmat fantasiat, ja voit lukea aiheesta lisää täällä.
Kumppanin ammatilla väliä eniten etelässä
Seksivälineiden käytöstä tutkimus paljastaa sen, että alueittain tarkasteltuna itäsuomalaisilla on käytössä eniten kumppanin kanssa yhdessä käytettäviä seksivälineitä. Pohjoissuomalaisilla on puolestaan eniten käytössä sekä yhdessä kumppanin kanssa että yksin käytettäviä seksivälineitä.
Maakunnista Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla asuvilla noin kolmanneksella on käytössään jokin yksin käytettävä seksilelu. Kaalimadon mukaan tämä määrä on kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa keskimäärin.
Kerroimme aiemmin Kaalimadon selvittäneen, että osa suomalaisista kokee ammatin vaikuttavan mahdollisen kumppanin viehättävyyteen. Treffikumppanin työn vaikutus on yleisintä Etelä-Suomessa (19%) ja maakunnittain tarkasteltuna etenkin Pohjanmaalla (29%) ja Uudellamaalla (23%).
”Erityisesti nuorena tällainen ajattelutapa on hyvin tavanomainen, ja eteläisessä Suomessa asuu paljon nuoria ja nuoria aikuisia. Se saattaa osin selittää Etelä-Suomen korostumista tuloksissa”, Lavikainen kommentoi.
”Alueittaisen ikärakenteen ohella näkisin, että etelässä valinnanvaraa kumppanin suhteen on myös enemmän ja ihmisten arvomaailmoissakin saattaa olla jonkin verran eroavaisuuksia”, hän arvelee.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen