Spaissareita ja räppiä – Adele jammailee omien ja muiden hittien tahtiin hauskalla videolla
Videolla Adele paljastaa myös muun muassa, missä hittibiisissään hän soitti itse rumpuja.
Adele voi kenties olla tunnettu surumielisistä rakkauslauluistaan, mutta muuten upean äänen omaava laulaja osaa olla kerrassaan hulvaton tyyppi. Näin voi ainakin päätellä tähden vierailusta The Late Late Show with James Corden -keskusteluohjelmassa. Näyttelijä ja koomikko James Cordenin vetämässä ohjelmassa yksi osioista on Carpool Karaoke, jossa Corden ajelee ympäriinsä tunnettu henkilö kyydissään laulaen eri biisejä vieraansa kanssa. Tammikuun puolivälin jaksossa Adele hyppäsi Cordenin kyytiin ja Carpool Karaoken aikana jammaili ja tulkitsi tunteella yhdessä Cordenin kanssa niin omia kuin muiden hittejä. Hauskalla videolla Adele myös kulauttaa mukillisen juomaa yhdeltä istumalta alas ja tekee erilaisia paljastuksia. ”Sydämeni särkyi ensimmäisen kerran todella, kun Geri lähti Spice Girlsistä”, laulaja kertoo samassa yhteydessä, kun puhuu tyttöbändin merkityksestä itselleen ennen kuin alkaa laulaa Wannaben tahtiin. Automatkan aikana Adele myös paljasti soittaneensa Hello-hitissään itse rumpuja. Yksi videon hauskimpia hetkiä on, kun laulaja räppää Nicki Minajin Monter-biisiä. Carpool Karaoke -video kestää noin vartin, mutta se on huvittavaa katsottavaa ja voi näyttää uuden puolen rakastetusta laulajasta, jolta löytyy ilmeitä ja eleitä moneen lähtöön.Katso video jutun yltä.
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen