Sinulla on vain pari sekuntia aikaa luoda hyvä ensivaikutelma – näillä neuvoilla onnistut
Kun kyse on työhaastettelusta, uudesta tuttavuudesta tai treffeistä, ensimmäiset sekunnit ratkaisevat; tutkijoiden mukaan ensivaikutelma syntyy jopa seitsemässä sekunnissa.
Menestyneimmät ihmiset, yritysten johtajat, sekä tutkijat ovat yhdestä asiasta samaa mieltä: ensivaikutelma ihmisestä syntyy vain sekunneissa. Jos olet yksi niistä monista jotka jännittävät sosiaalisia tilanteita, mutta haluavat antaa itsestään hyvän ja muistettavan kuvan – alla olevat ohjeet kannattaa sisäistää. Näin luot vain muutamassa sekunnissa hyvän ensivaikutelman:1. Hymyile
Hymy on yksinkertainen, mutta erittäin tehokas itseilmaisun keino. Hymy synnyttää positiivisen kuvan henkilöstä ja toimii erinomaisena tunnelman keventäjänä heti alussa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan irvistellä, tai näyttää teennäiseltä. Oma luonnollinen ja rento hymysi riittää. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että hymyily vähentää stressihormonien tuotantoa elimistössä ja edistää näin elimistön hyvinvointia. Hymyilemällä ei voi hävitä.2. Fyysinen kontakti
Oli kyse sitten työhaastattelusta tai treffeistä, fyysisellä kontaktilla annat itsevarman kuvan, mutta viestit samalla olevasi avoin ja kohtelias. Tietysti hieman tilannelukutaitoa tarvitaan. Työhaastattelussa ainoa varma valinta on varma kädenpuristus, kun treffeillä puolestaan kannattaa rohkeasti kokeilla halausta tai muuta ystävällistä ja kohteliasta kosketusta. Joissakin tilanteissa kannattaa rohkeasti käydä sanomassa käsipäivää, vaikka pelkkä tervehtiminen koettaisiin riittävänä. Näin annat itsestäsi itsevarman kuvan ja henkilö todenäköisesti muistaa sinut paremmin.3. Esittele itsesi
Esittelemällä itsensä, voi saada toisen ihmisen tuntemaan itsensä huomatuksi. Miten? Kokeile tätä: Kun henkilö esittelee itsensä sanomalla ”Hei, olen Anna”, vastaa ”Hei Anna, hauska tutustua. Minä olen Minna” Sen sijaan, että vain kertoisit oman nimesi. Tämä näyttää sen, että olet oikeasti kiinnostunut tapaamastasi henkilöstä, sekä saa heidät tuntemaan itsensä hieman erityiseksi.4. Puhu selkeästi
Selkeästi puhuminen on aliarvioitu ominaisuus. Puhumalla selkeästi, kuuluvasti ja ajatuksella – saat ihmiset oikeasti kuuntelemaan ja keskittymään. Vaikka sinulla olisikin tärkeää sanottavaa, kuuntelijan keskittyminen herpaantuu herkästi. Puhu siis selkeästi, mieti etukäteen mitä haluat sanoa ja yrittä välttää apusanoja kuten ”niinkuin”.5. Ota katsekontakti
Katsekontakti viestii siitä, että olet aidosti kiinnostunut henkilöstä. Katso vapaasti välillä muualle, mutta palaa katsekontaktiin koko keskustelun ajan. Erityisesti kun toinen henkilö puhuu, katsomalla häntä silmiin osoitat, että hän puhuu kiinnostavasta asiasta. Lisäksi tuot painoarvoa omaan asiaasi kun katsot kuuntelijaa silmiin.6. Käytä kehonkieltä hyväksesi
Kehonkieli on äärimmäisen tärkeä osa onnistunutta ensivaikutelmaa. Jos haluat näyttää edustavalta ja itsevarmalta, istu selkä suorana ja pidä olkapäät alhaalla – helppoa. Kehonkieltä kannattaa käyttää hyväksi sosiaalisissa tilanteissa. Esimerkiksi treffeillä, lähemmäksi nojautuminen deittiä kohti viestii kiinnostuksesta. Työhaastattelussa ryhdikäs asento ja käsien avulla havainnollistaminen viestii itsevarmuudesta. Kehon kieli on myös peilautuva ominaisuus. Se, millaisena esität itsesi saattaa myös tarttua muihin. Esimerkiksi haukottelemalla julkisella paikalla aiheutat ketjureaktion, jonka tuloksena saattaa olla iso joukko haukottelevia ihmisiä.Lähde: Business Insider
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu