Siivoa puolta nopeammin näiden nerokkaiden vinkkien avulla!
Tuntuuko siivous ainaiselta ”pakkopullalta”?
Näiden vinkkien avulla suoriudut siivouksesta puolta nopeammin. Nyt vain siivoamaan!
Kaikki alkaa järjestelmästä
Se tarkoittaa talon siivoamista joka kerta samassa järjestyksessä: työskentely yksi huone kerrallaan, jotta et tuhlaa aikaa juoksemiseen edestakaisin. Näin sinulle syntyy myös rutiini, ja rutiini tunnetusti nopeuttaa toimintaa.
Puhdista ylhäältä alas, vasemmalta oikealle
Älä aloita siivoamista pyyhkimällä ensin esimerkiksi sohvapöytää, jonka jälkeen siirryt puhdistamaan kaihtimia, sillä näin jo siivoamasi sohvapöytä saattaa pölyyntyä uudestaan. Aloita siis aina siivoustyö mahdollisimman ylhäältä, eli pyyhi kaappien yläosat ensin, puhdista peilit jne.
Samoin puhdistaminen vasemmalta oikealle varmistaa, että sinun ei tarvitse siivota uudestaan jo siivoamiasi kohtia.
Useimmat ihmiset saattavat edetä siivotessa satunnaisessa järjestyksessä, mikä tekee siivouksesta tehottomampaa ja saattaa aiheuttaa kaksin verroin työtä.
Pidä oikeat välineet valmiina
Jos kaikki tarvitsemasi siivousvälineet ja puhdistusaineet ovat käden ulottuvilla, et tuhlaa aikaa kävellessäsi edestakaisin. Voit käyttää esimerkiksi puusepän työkaluvyötä tai pientä kärryä.
Ennakoi
Paras tapa pitää koti siistinä, on ennaltaehkäistä jotkut ongelmat ennen niiden alkamista. Voit käyttää esimerkiksi pesuhuoneenpuhdistusvaahtoa joka pesukerran jälkeen, jotta lika ei pääse kertymään. Lisäksi voit pyytää perheen jäseniä pyyhkimään kengät kunnolla ennen sisälle tuloa
Käytä keittiössä rasvaa poistavaa pesuainetta
Rasva kertyy väistämättä keittiön tasoihin, varsinkin lieden lähellä oleviin, kun pesuaine irrottaa rasvaa, nopeutuu puhdistus huomattavasti, sillä sinun ei tarvitse pyyhkiä niin monta kertaa saadaksesi rasvaa irtoamaan.
Vetyperoksidilla nopeasti eroon kylpyhuoneen pintahomeesta
Pintahome kummittelee kylpyhuoneita, jotka eivät ole hyvin ilmastoituja, koska vesi jää seiniin pesun jälkeen. Käytä vetyperoksidia suihkepullossa päästäksesi eroon pintahomeesta. Suihkuta ja anna vaikuttaa 3-5 minuuttia ja pyyhi. Näin pintahome ei enää vaivaa mieltäsi tai vie sinulta kallisarvoista aikaa.
Puhdista kalkkijäämät etikalla
Kaada etikkaa liinaan ja pyyhi kalkkiutuneet kohdat.
Mineraaliöljy apuna altaan puhdistukseen
Sormenjäljet, tahrat ja vesijäämät ovat ruostumattomasta teräksestä valmistettujen lavuaarien ja pintojen vihollisia. Mineraaliöljy auttaa puhdistamaan ja ehkäisemään tahroja ja jälkiä. Kaada mineraaliöljyä liinalle ja pyyhi kerran viikossa. Mineraaliöljy estää myös hammastahnajäämiä tarttumasta pesualtaaseen, mikä helpottaa puhtaana pitoa.
Osta taikasieni
Taikasienellä irtoaa lähes mikä lika tahansa ja nopeasti. Tämä kannattaa hankkia vakiovarusteisiin.
Anna mikron auttaa mikron puhdistuksessa
Mikroaaltouunissa olevia ruoka jäämiä voi olla vaikea irrottaa, varsinkin jos ne ovat kuivuneet pidemmän aikaa. Anna kuitenkin mikron auttaa tässä: laita kahvikuppi täynnä vettä mikroaaltouuniin ja kuumenna niin kauan kuin vesi kiehuu. Tästä syntyy höyryä, joka pehmentää likaa, joka on paljon helpompi ja nopeampi pyyhkiä.
Siivoa useammin vähän kerrallaan
Kun siivoilet useammin vähän kerrallaan, sinun ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa kerralla siivoamiseen, tämän lisäksi kotisi näyttää näin aina paljon siistimmältä.
Jaa hyvät vinkit eteenpäin kavereille!
Lähde: Popular Mechanics
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?