Rohkeiden sävyjen suosio kasvaa: Suomalaisilla yllättävä uusi suosikki sisämaalauksessa
Valkoinen eri vivahteineen sekä harmaa ovat olleet pitkään suosittuja, mutta niiden rinnalle on noussut tänä vuonna muita värejä.
Ulko- ja sisäremonttien suosio on kasvanut tänä vuonna, kun suomalaiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona koronaviruksen myötä. K-Raudan mukaan kodin sisäpintoja on uudistettu ahkerasti ja samalla maalauksessa kestosuosikkisävyjen rinnalle on noussut myös yllättäviä ja rohkeampia sävyjä.
K-Raudan sävytysdatan mukaan Suomessa sisämaalauksessa käytetään värejä entistä monipuolisemmin, vaikka valkoisen eri sävyt ovat säilyneet kestosuosikkeina. K-Raudan tuotepäällikkö Timo Vanninen kertoo, että sisämaalien sävyissä ylivoimaisesti suosituin on tänäkin keväänä ja kesällä ollut valkoinen ja sen eri vivahteet.
Vannisen mukaan toinen suosittu sävy on vaalea, murrettu harmaa, jota käytetään rauhallisena taustavärinä tilasta riippumatta. Lisäksi sisämaalaukseen kysytään myös klassista beigeä.
Hieman yllättäen suosikkisävyksi on kuitenkin noussut myös vihreän eri sävyt, kuten tumma metsänvihreä ja murrettu vaaleanvihreä.
”Ehkä vihreän sävyn suosiossa näkyy suomalaisille tärkeä luontosuhde, joka on noussut uuteen arvoon poikkeustilanteen aikana”, Vanninen pohtii suosion salaisuudeksi.
Vuoden väri suosikki kalusteissa
Yhä enemmän suomalaisten värien käyttöä ja valintaa ohjaavat henkilökohtaiset mieltymykset ja viihtyminen. Vannisen mukaan tummempiakin sävyjä uskalletaan käyttää esimerkiksi makuuhuoneen seinien maalaamiseen.
”Vaikka yhden seinän maalaaminen tehosteseinäksi on edelleen suosittua, maalaa moni nyt koko huoneen samalla sävyllä”, hän sanoo.
Sisäremontoinnin ja nikkaroinnin suosio näkyy myös esimerkiksi kalustemaalien suosiossa. Kalustemaaleissa perinteisen listavalkoisen lisäksi sävytystilastojen suosikiksi on noussut Tikkurilan vuoden väri 2020, eli keltainen Lemonade H300 – voit lukea vuoden väreistä lisää täällä.
Sopivaa sävyä valitessa on hyvä ottaa huomioon monta eri seikkaa: Vanninen muistuttaa, että niin maalattavan tilan avaruus ja kalusteet, valaistus ja luonnonvalon määrä ja suunta vaikuttavat värisävyyn. Pieni värimalliliuska ei välttämättä riitä hahmottamaan, miten sävy toimii kodin seinäpinnalla, joten avuksi kannattaa hankkia pieni purkki esimerkiksi himmeää Cello Color Sample -sisämaalia, jota voi sävyttää kaikkiin sisämaalikarttojen sävyihin.
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan