Rohkeasti liikkeelle yksinkin – Tutkijat: Yksin ulkona käyminen on hyvä asia

Tutkijat kehottavat unohtamaan pelon siitä, että vaikuttaisit surkealta tapaukselta ollessasi yksin liikenteessä – esimerkiksi kahvilassa.
Yksin oleminen ravintolassa tai yksin käyminen elokuvissa ei ole läheskään niin masentavaa kuin saatat ajatella. Tutkijoiden mukaan saatat jopa oikeasti pitää asioiden puuhastelusta yksin.
Newserin mukaan tutkijat tulivat tähän päätelmään tehtyään kyselyn siitä, suosivatko ihmiset tiettyjen aktiviteettien tekoa yksin vai muiden seurassa. Tämän jälkeen tutkijat seurasivat osallistujien reaktioita taidegalleriassa käymiseen joko yksin tai ystäväporukan kanssa.
Tutkimuksen mukaan ihmiset eivät odottaneet juuri nauttivansa galleriassa käymisestä yksinään, mutta lopulta kuitenkin nauttivat siitä aivan yhtä paljon kuin he, jotka menivät galleriaan ystävien kanssa.
”Monet ajattelevat, ettei se ole yhtä hauskaa, koska olemme huolissaan siitä, mitä muut asiasta ajattelevat”, tutkimuksen yksi tekijä, Rebecca Ratner sanoo syyksi sille, miksi monet pelkäävät ulos menemistä yksin.
”Päädymme jäämään kotiin ulos menemisen sijaan, koska pelkäämme muiden mieltävän meidät luusereiksi”, hän jatkaa.
Tämä on vaikeaa ihmisille aikakautena, jolloin naimisiin mennemään vanhempina, töitä tehdään useammin ja vapaa-aikaa on vähemmän. Se kääntyy Ratnerin mukaan yksinäisiksi illoiksi kotona, kun olisi kuitenkin mahdollista olla ulkona nauttimassa itsestään ja vaikuttamassa paikallisiin yrityksiin.
”Meidän pitää muuttaa normeja hieman”, Ratner kertoo ratkaisuksi siihen, miten illat yksin ulkona olisivat hyväksytympiä.
”Meidän pitää saada ihmiset ajattelemaan, että on rohkean siistiä pitää hauskaa yksin”, hän sanoo, mutta myöntää, että se on helpommin sanottu kuin tehty.
”Luojan tähden, se on niin vaikeaa minulle. Niin vaikeaa. Wau”, hän lisää naurahtaen.
Lähde: Newser
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä