Ritarilliset miehet katoamassa
Miesten vanhanaikaiset käytöstavat kuitenkin viehättävät yhä naisia.
Miehet tunnustavat olevansa nykyisin niin huolissaan naisten tunteiden loukkaamisesta ja syytöksistä holhoavasta käytöksestä, että he eivät ole enää halukkaita tarjoamaan naisille paikkoja julkisissa liikennevälineissä, pitämään ovia avoinna ja auttamaan lastenvaunujen kantamisessa portaissa.
Kyselyn mukaan vain yksi seitsemästä miehestä tarjoaa paikkaansa naiselle junassa tai bussissa ja yli kolmasosa sanoo, ettei ikinä auta äitejä, jotka kamppailevat raskaiden lastenrattaiden kanssa portaissa. Alle yksi viidestä miehestä auttaa naista istuutumaan tarjoamalla tuolia ja yli kolmeneljäsosaa kertoo, että ei tarjoudu auttamaan raskaiden kassien tai laukkujen kantamisessa.
Tästä huolimatta vain yksi 25 naisesta sanoo nolostuvansa, jos mies osoittaa ylläolevien tekojen kaltaisia vanhanaikaisia käytöstapoja. Seitsemän prosentin mielestä ritarillinen käytös tuntuu holhoavalta.
Tutkijat selvittivät myös, että jos roolit käännetään toisinpäin, miehet eivät nauti naisten ritarillisista teoista. Kolme viidestä miehestä vastasi tutkimuksessa, että he todella arvostavat, jos nainen pitää heille ovea avoinna. Kuitenkin vain kolmasosa olisi iloinen, jos nainen tarjoaisi omaa paikkaansa junassa tai bussissa. Yksi viidestä myönsi, että moinen käytös naiselta alkaisi nolottaa.
”Jos miehet ovat huolissaan siitä, miten naiset reagoivat ritarilliseen käytöksen, pitäisi naisten vastata sellaiseen käytökseen selvällä arvostuksella, jos he käytöksestä pitävät. Näin miehet tunsivat olonsa rohkaistuksi tekemään samoin useammalle naiselle tulevaisuudessa”, sanoo psykologi ja parisuhde-expertti Donna Dawson.
Tutkimukseen osallistui yli 5 000 ihmistä. Sen teetti vakuutusyhtiö AXA.
”Kaikki tiedämme, että pienillä asioilla on merkitystä, mutta on yllättävää, kuinka tärkeitä jotkut vanhanaikaiset tavat ovat edelleen”, Chris Jones AXA:sta kertoo.
Lähde: Daily Mail
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan