Ranskassa on jatkossa kerrottava, jos malleja on muokattu valokuvissa – uusi laki astunut voimaan

Jos uutta lakia ei noudata, voi siitä seurata sakkoja maksettavaksi kymmeniä tuhansia euroja.
Malleista ja julkkiksista otettuja valokuvia käsitellään usein kuvankäsittelyohjelmilla ennen kuin ne julkaistaan. Heistä saatetaan tehdä laihempia tai kurvikkaampia; tehdä ihosta tasaisempi tai jaloista pidemmät.
Lokakuun alusta asti Ranskassa kuvankäsittelystä, jolla malli on mainoskuvassa saatu näyttämään laihemmalta, on kerrottava kuvan yhteydessä, uutisoi BBC. Kuvassa on luettava ”photographie retouchée”, jolla tarkoitetaan sitä, että kuvaa on käsitelty.
Uutta lakia uhmaavat voivat saada maksettavaksi 37 500 euron sakot tai 30 prosenttia mainoksen tekemiseen menneistä kuluista. BBC:n mukaan Ranskan hallitus koettaa tällä tavoin taltuttaa kuvankäsittelyn julkisen terveyden takia.
Toiveissa on, että lakimuutos auttaa puuttumaan äärimmäiseen laihuuteen mallien keskuudessa sekä kehonkuvaongelmiin niiden keskuudessa, ketkä tavoittelevat vartaloita, joita eivät voi saavuttaa, koska ne on tekaistu tietokoneohjelmalla.
”Nuorten altistaminen normatiivisille ja epärealistille kuville vartaloista johtaa itsensä vähättelyn ja huonoon itsetuntoon, joka voi vaikuttaa terveyteen liittyvään käytökseen”, entinen terveysministeri Marisol Touraine kommentoi.
BBC:n mukaan Ranska ei ole ensimmäinen maa, jossa tällaisia sääntöjä on otettu käyttöön ja esimeriksi Israelissa on toimittu samoin. Ranskassa laihuus kuitenkin saa paljon huomiota: kymmenet tuhannet ranskalaiset sairastavat anoreksiaa ja painoindeksi on Euroopan alhaisin.
Sen jälkeen kun uudesta laista ilmoitettiin, on kuvatoimisto Getty kieltänyt käsitellyt kuvat mainoskategoriastaan. BBC:n mukaan tämä voi olla merkki siitä, että ajatus tavoiteltavampien vartaloiden näyttämisestä kuvissa voi olla leviämässä.
Kuvankäsittelyyn liittyvä laki ei ole Ranskan ensimmäinen tapa puuttua maan äärimmäiseen laihuuteen. Toukokuusta lähtien mallit ovat joutuneet esittämään lääkärintodistuksen siitä, että ovat terveitä.
BBC:n mukaan on kuitenkin tärkeä muistaa, että vartalon todellista ulkonäköä voi muokata kuvissa muilla tavoillakin, kuten poseeraamalla tietyllä tavalla, ottamalla kuvan tietystä kulmasta, valaistuksen avulla tai vetämällä vatsaa sisään. Nämä kaikki ovat tapoja saada vartalo näyttämään erilaiselta hyvinkin nopeasti.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 8 asiaa paljastavat jo suhteen alkuvaiheessa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa