Pudota teepussi tiskiveteen ja katso mitä tapahtuu – sillä on yllättävä vaikutus
Teepusseja kannattaa kierrättää ja käyttää uudelleen!
Tee on yksi upeimmista, terveellisimmistä ja myös monikäyttöisimmistä juomista ikinä! Voit tehdä teepusseista tietenkin sekä kuumaa teetä että jääteetä, mutta niiden lisäksi voit olla luova, ja käyttää käytettyjä teepusseja paljon muuhunkin!
Mitä kaikkea teepusseista sitten voisi tehdä?
Osan vinkeistä olet jo kenties kuullutkin, kuten vaikkapa sen, että käytetyt teepussit voi asettaa silmien päälle silmäpussien ja tummien silmänalusten välttämiseksi.
Teepusseihin liittyy kuitenkin paljon muitakin neuvoja, joista osa on hieman erikoisempia kuin toiset.
Eräs liittyy esimerkiksi tiskaamiseen.
Kun tiskaat seuraavan kerran käsin, heitä käytetty teepussi mukaan tiskiveteen ja anna sen muhia siellä jonkin aikaa. Tämän jälkeen tiskatessa myös vaikeasti irtoava lika ja ruoantähteet irtoavat todella helposti astioista, eikä sinun enää tarvitse hinkata astioita hikipäissäsi puhtaiksi!
Kun seuraavan kerran juot teetä, älä siis heitä pussia pois, sillä sen voi käyttää uudelleen monella eri tavalla!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon