Piristystä makuuhuoneeseen: Viisi lupausta, jotka tekevät ihmeitä pariskuntien seksielämälle

Vuoden vaihtumisen aikaan monet tarkastelevat oman elämän kehityskohteita ja tekevät lupauksia, joilla olisi tarkoitus tehdä elämästä parempaa. Osansa tästä saavat myös parisuhde ja seksielämä.
Kaalimato.comin mukaan parisuhteesta ja seksielämästä olisi kuitenkin tärkeää pitää hyvää huolta ympäri vuoden. Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen suositteleekin pariskuntia viettämään ”parisuhteen uutta vuotta” vaikka joka kuukausi.
”Kerran vuodessa tehtävät uuden vuoden lupaukset ovat hyvä tapa herätellä omia ajatuksiaan tulevaisuuden suuntaviivoista. Parisuhteessa niin sanottuja kehityskeskusteluita olisi sen sijaan hyvä pitää huomattavasti säännöllisemmin”, Lavikainen neuvoo.
Lupauksia tehdessään moni saattaa kompastua ajatukseen ihanneminästä, ja lupauksia tehdään kerralla pitkä liuta. Lavikaisen mukaan lupauksia miettiessä on tärkeää visualisoida itselleen lupauksen taustalla oleva iso kuva, päämäärä.
Kun tämä päämäärä on selvillä, kannattaa lupaus palastella pienempiin, saavutettavissa oleviin osiin, jotta uusista rutiineista kykenee pitämään kiinni pitkäjänteisesti. Seksuaaliterapeutin mukaan tärkeintä lupausten toteutumisessa on niiden takaa löytyvä motivaatio.
”Jos et ole pohtinut muutosta pidempään tai et pidä tekemääsi lupausta itsellesi tärkeänä asiana, ei se yleensä tule pitämään kovin pitkään. On siis hyvä tehdä harkittuja lupauksia, kirjoita ne vaikkapa ylös ja puhu niistä läheisillesi ääneen. Ympäristön tuki on erityisen tärkeää niinä hetkinä, kun lupauksen pitäminen tuntuu haastavalta”, Lavikainen sanoo.
Viisi lupausta
Lavikainen on listannut pariskuntien avuksi viisi lupausideaa, joilla voi piristää seksielämää.
Lupaus 1: Pyrimme aktiivisesti huomaamaan ja huomioimaan vähintään yhden positiivisen asian päivässä toisistamme, ja kerromme sen toiselle sanallisesti tai kirjallisesti.
Positiivinen asia voi olla esimerkiksi kumppanin persoonaan, ulkonäköön tai tekemiseen liittyvä asia. Pienikin hyvä juttu tai positiivinen asia riittää.
Lupaus 2: Pidämme seksuaalisuudesta huolehtimista tärkeänä.
Tämä voi tarkoittaa monenlaisia asioita: esimerkiksi avoimempaa keskustelua seksistä, meditaatiota, itsetutkiskelua ja oman kehon kuuntelemista, seksiin liittyvien haasteiden ratkaisemista terapeutin kanssa, opettelemista olla puhumatta ikävästi omasta tai kenenkään muunkaan kehosta tai mitä tahansa muuta, joka edistää seksuaalista hyvinvointianne jollain tapaa.
Lupaus 3: Vietän kumppanini kanssa säännöllisesti intiimiä aikaa ilman seksiä.
Vaihtakaa esimerkiksi työpäivän kuulumisia alasti sängyssä makoillen.
Lupaus 4: Pidämme makuuhuoneemme viihtyisänä.
Säännöllinen perusteellinen siivous, tuuletus, puhtaat lakanat, pedattu sänky ja tunnelmallinen sisustus paitsi voivat auttaa nukkumaan paremmin, voivat saada myös viettämään enemmän aikaa makuuhuoneen puolella.
Lupaus 5: Teemme pienestä vähän isompaa.
Kiinnittäkää huomiota arjen pieniin tekoihin ja hellyydenosoituksiin, ja panostakaa niihin aavistuksen verran enemmän. Seuratkaa, miten se vaikuttaa suhteenne laatuun. Jos esimerkiksi ehdit nähdä kumppaniasi vain lyhyesti, anna hänelle hieman pidempi hellä suudelma pikaisen suukon sijaan.
”Saa kerrankin panna ilman keskeytyksiä”
Kaalimato.com kysyi verkkosivuillaan tavallisten suomalaisten kokemuksia siitä, minkälaisia parisuhdetta tai seksielämää parantavia lupauksia he ovat joskus tehneet ja todenneet toimiviksi. Tällaisia vastauksia suomalaiset antoivat:
”Olen luvannut olla itselleni armollisempi. Ei mies välitä siinä kiihkossa, jos seksin aikana vatsamakkara muodostuu tai reidet hyllyvät. Ja vaikka haittaisi, niin se on häneltä pois ja laittakoon silmät kiinni. Olen opetellut olemaan itselleni armollisempi, ja se vapauttaa myös seksin aikana jännitteet ja rajoitteet.”
-Nainen 21 vuotta
”Lupaus varata yhteistä aikaa läheisyydelle. Myös etukäteen jo aamupäivästä annetut lupaukset illan toiminnasta pitävät vireyttä yllä iltaan saakka.”
-Mies 30 vuotta ja nainen 25 vuotta
”Olen antanut itselleni luvan (päättänyt) tutustua itseeni, siihen mistä tykkään, kokeilla eri asioita uteliaisuudella, vaikka sitten ilman seksikumppania ja iskostaa päähän sen ajatuksen, että se tosiaan on fine. Siinä ei ole mitään ”outoa” tai hävettävää.”
-Nainen 23 vuotta
”Yön yli -treffit kerran kuussa, saa kerrankin panna ilman keskeytyksiä ja häiriötekijöitä. Pelasti parisuhteen suurperheessä.”
-Nainen 37 vuotta
”Olimme ehtineet seurustella nykyisen mieheni kanssa jo viisi vuotta emmekä kumpikaan olleet ”piristäneet” tavallista seksiä mitenkään. Alkoi seksielämä tuntua liiankin arkiselta asialta, joten lupasin itselleni tehdä asian eteen jotain ja ostin pientä extraa mukaan, muun muassa stimuloivan voiteen ja seksikkäitä vaatteita. Voin vain ihmetellä, miksi en ole sitä aiemmin tehnyt. Mieskin innostui kokeilemaan uusia asioita ja kyllä on nyt seksielämä parantunut.”
-Nainen 27 vuotta
”Lupaukset, jotka pidetään ovat parhaita. Lupaus rehellisyydestä ja avoimuudesta sängyssä on todella hyvä alku.”
-Nainen 21 vuotta
Näiden lupausten lisäksi voit piristää ja maustaa seksielämääsi monenlaisilla tavoilla. Kerroimme aiemmin 22 keinosta, joilla piristät seksielämääsi, ja voit lukea niistä lisää täällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä