Pientä poikaa kiusattiin – halusi kasvattaa pitkät hiukset hyväntekeväisyystarkoituksiin
Kuva: Fotolia
Poikaa muun muassa haukuttiin tytöksi, mutta hän piti päänsä ja jatkoi hiusten kasvattamista hyvästä syystä.
Floridalaispoika Christian McPhilamy näki kaksi vuotta sitten tutkimussairaalan mainoksen lasten syövistä. Mainos herätti pojan mielenkiinnon aiheesta ja äitinsä Deeanna Thomasin mukaan Christian halusi tietää enemmän syöpäpotilaille tarkoitetuista peruukeista. Äiti kertoo Facebook-sivullaan, kuinka silloin 6-vuotias Christian tutki lisää aiheesta ja löysi tavan auttaa; pieni Christian halusi luovuttaa hiuksiaan, jotta niistä voitaisiin tehdä peruukkeja. ”Kaksi vuotta kasvatettuaan hiuksiaan, Christian on saavuttanut tavoitteensa luovuttaa yli 25 senttiä hiuksia neljänä poninhäntänä. Hän halusi antaa ne Children with hair loss -yhdistykselle”, äiti kirjoittaa Facebookissa. Christianin päätös kasvattaa hiuksiaan sai kiusaajat hereille – eikä kiusaajina toimineet vain hänen luokkakaverinsa. ”Hän on kohdannut todella paljon kritiikkiä ja jopa kiusaamista tänä aikana. Ikäisensä ovat kutsuneet häntä tytöksi ja jopa valmentajat ja perheen ystävät kehottivat häntä leikkaamaan hiukset lyhyeksi tai tarjosivat hänelle siitä rahaa”, äiti taustoittaa. ”Tästä huolimatta hän ei koskaan hairahtanut päätöksestään ja aina käytti aikaansa kertoakseen muille, miksi hän on päättänyt kasvattaa hiuksiaan”, äiti lisää. Katso alla Christianin äidin julkaisemat kuvat Christianista ennen ja jälkeen hiustenleikkuun!2 years ago my son saw a St. Jude commercial that changed his life forever. He chose to do his own research and find a… Posted by Deeanna Thomas on Wednesday, May 20, 2015
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?