Pidätkö jääkiekosta? Tarunhohtoisen NHL:n otteluita aletaan näyttää Ylellä
Suomalaiset ovat jääkiekkokansaa ja nyt lajin ystäville on hyviä uutisia tiedossa.
Yle alkaa näyttää kanavillaan NHL-otteluita, joista ensimmäinen nähdään sunnuntaina 30. tammikuuta kello 20 alkaen Yle TV2:ssa sekä Yle Areenassa. Tarunhohtoinen taalaliiga tekee näin paluun vapaasti katsottavissa oleville kanaville.
Yle näyttää 25 NHL-ottelua sekä kauden huipentavat Stanley Cup -finaaliottelut kausina 2021-22 sekä 2022-23. Alkuvuodesta esitettävät huippuottelut ovat jo tiedossa.
Ensimmäisessä ottelussa kohtaavat New York Rangers ja tällä kaudella NHL-taipaleensa aloittanut uusi joukkue Seattle Kraken. Molemmissa joukkueissa on suomalaisväriä: Kaapo Kakko on mukana newyorkilaisten riveissä ja Joonas Donskoi on osa seattlelaisten joukkuetta.
”Suomalaiset menestyvät maailman kovimmassa liigassa paremmin kuin koskaan. Kun NHL-pelaajat eivät päässeet olympiakisoihin, tarjoamme kaikille mahdollisuuden nähdä suomalaistähtien suorituksia. Otteluvalintojen lisäksi suomalaisnäkökulma näkyy vahvasti sisällöissä”, Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen kertoo.
Ensimmäisen lähetyksen asiantuntijoina nähdään Ismo Lehkonen ja Kimmo Kuhta ja studioisäntänä on Urheilustudiosta tuttu Sami Laine. Ottelun selostaa aiemmin Ylelle Suomen maajoukkueiden otteluita selostanut ja radion Jääkiekkokierrokselta tuttu Simo Leinonen.
Suomalaiset huippupelaajat tähdittävät otteluita
Seuraava ottelu on vuorossa sunnuntaina 27. helmikuuta kello 20, jolloin Carolina Hurricanes ja Edmonton Oilers iskevät yhteen. Oman divisioonansa kärjessä kirjoitushetkellä olevassa Carolinassa on mukana neljä suomalaista, hyökkääjät Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen ja Jesperi Kotkaniemi sekä maalivahti Antti Raanta, kun taas Edmontonin riveissä ovat hyökkääjä Jesse Puljujärvi sekä maalivahti Mikko Koskinen.
Maaliskuussa NHL-herkkua on tarjolla peräti kahden ottelun verran. Yle näyttää lauantaina 12. maaliskuuta ensin kello 19:30 Nashville Predatorsin ja St. Louis Bluesin välisen ottelun, jonka jälkeen Carolina saa uudelleen ruutuaikaa kohdatessaan Philadelphia Flyersin kello 22 alkavassa ottelussa.
Näissäkin otteluissa on mukana suomalaisväriä, kun ensimmäisessä otteluparissa ovat mukana Nashvillen joukkueessa pelaavat Mikael Granlund, Eeli Tolvanen sekä Juuse Saros ja St. Louisin Niko Mikkola sekä Ville Husso. Toisessa ottelussa Carolinan suomalaiset saavat vastaansa Philadelphiassa pelaavan Rasmus Ristolaisen.
Ylen mukaan huhtikuun ottelut julkaistaan myöhemmin. Myös niissä painotetaan eri suomalaispelaajien otteluita sekä suomalaisyleisölle osuvaa parasta katseluaikaa eli Suomen aikaa klo 19-23.
NHL:ssä on yhteensä 32 joukkuetta, jotka on jaettu neljään divisioonaan. Sarjataulukon, pistepörssit, tulokset sekä muut ottelut löydät muun muassa taalaliigan omilta sivuilta.
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen