Emeritaprofessori listasi paljastavia merkkejä emotionaalisesta pettämisestä.

Uskottomuutta on erilaista – eräs deittailuasiantuntija on todennut, että niitä on viittä eri tyyppiä. Yksi niistä on emotionaalinen uskottomuus, joka tutkimuksen mukaan tuntuu naisista pahemmalta kuin seksuaalinen pettäminen.

Kumppanin emotionaalisesta pettämisestä ei voi aina olla täysin varma, minkä takia se osittain tuntuu niin kamalalta, kertoo Cosmopolitan. Sen sijaan, että uskottomuus ilmenisi toiselle lähetettyinä seksiviesteinä tai vaikkapa löytäisi jollekin toiselle kuuluvat alushousut, ovat merkit paljon pienempiä ja jatkuvasti joutuu miettimään, onko jokin todella vialla vai onko itse vain vainoharhainen.

Olivatpa merkit kuinka hienovaraisia tahansa, on alle listattu yhdeksän tapaa tunnistaa, jos kumppani on emotionaalisesti uskoton.

1. Hän tekee pikkujuttuja, jotta et näe hänen viestejään

Tämä voi Cosmopolitanin mukaan sisältää kaikkea siitä alkaen, että hän ottaa sellaisen asennon, ettet näe puhelimen näytölle. Hän myös saattaa yllättäen ärsyyntyä, jos haluat katsoa kelloa hänen puhelimestaan. Avainasemassa on kuitenkin se, että käytös on uutta.

”Jos sinulla on tunne, että tämä on epätyypillistä hänelle ja hän ei vain ole todella tarkka yksityisyydestään, minusta silloin hän ehdottomasta koettaa piilotella jotakin sinulta”, emeritaprofessori Susan Krauss Whitbourne University of Massachusetts Amherst -yliopistosta kertoi.

2. Hän on jatkuvasti yksityisviestiensä parissa

Jos hän on aina ollu aktiivinen sosiaalisessa mediassa, on tästä vaikeampi päätellä mitään. Mutta Whitbourne sanoi, että jos kumppanisi on yhtäkkiä todella kiinni sovelluksessa, kuten Snapchatissa, joka kätevästi poistaa mahdolliset todisteet, tai on yllättäen julkaisemassa kaikesta tarinoita Instagramissa ja on erittäin kiinnostunut siitä, ketkä ovat katsoneet tarinan, on se eri asia.

”Minusta mikä tahansa poikkeavuus yleisestä käytöksestä on hyvä syy ihmetellä, mitä on meneillään, mutta ei olla liian vainoharhainen”, Whitbourne kertoi.

”Hän voi pettää – hän ainakin piilottelee asioita, ja minusta siinä on tarpeeksi syytä olla valppaana”, hän jatkoi.

Cosmopolitanin mukaan Whitbourne lisäsi, että kannattaa pitää mieli avoinna – kumppani on todella saattanut vasta ensimmäisen kerran hoksata, kuinka koukuttavaa Twitterin käyttö on eikä välttämättä ole uskoton. Mutta omaa tunnetta vatsan perukoilla kannattaa kuunnella.

3. Hän viestittää paljon, kun olette yhdessä ulkona eikä anna sille selitystä

Totta kai kumppani saa selailla puhelintaan, kun on syömässä kanssasi. Töistä tulee sähköpostia ja ryhmäkeskustelut kavereiden kanssa piiputtavat tiheään, mutta sitä sattuu. Päasia on, että hän pahoittelee ja sanoo, miksi joudut odottamaan hetken, kun hän räplää puhelintaan.

”Kilpailet huomiosta – ilman että tiedät, kuka toinen henkilö on, sinulla voi hyvinkin olla syytä epäluuloisuuteen”, Whitbourne totesi.

”Normaalisti jos ihmisillä on työjuttu, jota ei voi jättää kesken, he kyllä kertovat siitä”, hän lisäsi.

Cosmopolitan huomauttaa, että jos kumppanillasi oli tapana pitää sinua kädestä kahvitreffeillä ja nyt viettää puolet ajasta puhelimen parissa, pidä tätä silmällä.

4. Hän ei kerro enää asioitaan yhtä paljon sinulle kuin ennen

Yleensä yksi parhaita puolia parisuhteessa olemisessa on se, että on joku, kenelle voi kertoa kaiken päivästään – jopa ne supertylsät ja vähemmän mainiot hetket. Cosmopolitanin mukaan jos siis kumppani, joka on ennen tunteella purkanut päiväänsä kuittaa sen vain ’Ihan okei’-kommentilla, voi siinä olla syytä huoleen.

”Jos hänellä oli tapana olla melko avoin ja puhua tunteistaan ja tekemisistään ja nyt hän on vaiennut, voi mietityttää miksi niin kävi”, Whitbourne kommentoi.

Se on vielä epäilyttävämpää, jos hän ei sano sinulle (juuri) mitään päivästään ja sen sijaan samantien nappaa puhelimen käteensä ja viestittää jollekin.

5. Intiimiys kanssasi ei enää kiinnosta häntä

Selvä merkki on se, että hän ei enää tee aloitetta seksiin tai vaikuttaa todella etäiseltä, kun harrastatte seksiä. Whitbourne kuitenkin sanoi, että yleinen intiimiyden puute, kuten vähemmän suutelua, käsistä kiinni pitämistä, halaamista tai koskettelua – voi olla varoitusmerkki, jos se tuntuu äkilliseltä muutokselta. Ellei hänellä ole jokin vialla, joka aiheuttaa etääntymistä yllättäen ja mistä olet tietoinen, jos suhteessa on kaikki hyvin, eivät ihmiset yleensä dramaattisesti vähennä halihetkiä.

6. Hän viettää paljon aikaa jonkun kanssa eikä halua sinua mukaan

Cosmopolitanin mukaan ei ole hyvä merkki, jos hän vaatimalla vaatii saada viettää aikaa kaksin ”työpuolisonsa” kanssa. Whitbourne kuitenkin huomautti, että tätä ulkopuolelle jättämistä ei tapahdu vain sen takia, että kumppani olisi ihastunut toiseen.

”Emotionaalista pettämistä voi olla myös se, että ’En halua sinun tutustuvan ystäviini'”, hän lisäsi ja jatkoi, että kumppanin kiinnostus on todella muissa ihmisissä eikä sinussa.

On toki tärkeää ja tervettä, että suhteessa kummallakin on omia harrastuksia ja ystäviä, mutta jos kumppani järkkymätön pitääkseen elämänsä erillään sinun elämästä ja kuitenkin ennen otti sinua mukaan, voi se olla merkki siitä, että hän etääntyy suhteessa epäilyttävällä tavalla.

7. Hän jatkuvasti vertaa sinua tiettyyn ihmiseen

Jos kumppanisi on kiinnostunut toisesta, on Cosmopolitanin mukaan mahdollista, että hän punnitsee hänen hyviä ja huonoja puoliaan sinun hyviin ja huonoihin puoliin verrattuna. Se on erittäin epäreilua sinua kohtaan kumppanina, kun sinä olet se parisuhteessa mukana oleva ja ihastus saa olla saavuttamaton fantasia -tasolla. Ja tarvitseeko sinun todella kuulla, kuinka Paula on aina niin puheliaalla ja pirtsakalla tuulella, kun sinä olet aina niin kärttyinen?

”Tässä henkilössä on jotain jännää ja kiehtovaa, kehen kumppanisi tuntee vetoa. Et voi olla 100-prosenttisen varma, mikä se on, mutta se on pettämisen muoto siinä mielessä, että sinua alennetaan toisen ihmisen hyväksi”, Whitbourne selitti.

8. Hän aloittaa riitoja ja jopa syyttää sinua halusta erota

Jos riitanne ovat olleet naurettavia ja et tiedä, miten ne alkavat? Ei hyvä. Whitbournen mukaan kumppani etsii helppoa tietä ulos suhteesta. Hän saattaa jopa mennä niin pitkälle, että kysyy petätkö sinä tai haluatko lopettaa suhteen. Hän haluaa sinun suuttuvan niin, että sinä olet se, joka eroaa hänestä ja hän välttyy ikävältä, vaikealta tilanteelta keskustella suhteenne tilasta kanssasi ja sen lopetamisesta, koska pitää jo jostain toisesta tai haluaa olla sinkku.

9. Hän on joustavampi toisen henkilön kanssa kuin sinun kanssasi

Cosmopolitan antoi esimerkin: Hän jättää päivällisen kanssasi väliin mennäkseen ottamaan lasilliset uuden kaverin kanssa, mutta kun otat esiin viikoloppureissun, hän ei ole enää varma onko siihen aikaa tai rahaa. Hän on nyt varovaisempi ajan antamiseen sinulle, etenkin jos se liittyy mitenkään tulevaisuuteen.

”Hän saattaa olla harkitsevassa vaiheessa ja tutkailee vaihtoehtoja”, Whitbourne sanoi.

”Tällä hetkellä, jostain syystä, hän pelkää erota sinusta. Hän pelkää, ettei ole varma tai ei ole valmis”, hän lisäsi.

Hän pitää sinut lähellä ilman, että tekee isoja lupauksia ja se mahdollistaa sen, että hän kokeilee kepillä jäätä jonkun toisen kanssa samalla, kun sinä olet taustalla turvana vaihtoehdoksi.

Jos nämä merkit kuulostavat tutulta ja haluat ottaa asian esiin kumppanisi kanssa, mikä neuvoksi?

Whitbourne kertoi Cosmopolitanille, että kannattaa edetä varoen.

”Sinun kannattaa olla todella varovainen, koska jopa ajatus tilanteen kohtaamisesta saa henkilön puolustuskannalle”, hän neuvoi.

Whitbourne suositteli käyttämään ”Minä”-lauseita ja siirtämään huomion siihen, miltä sinusta tuntuu kumppanina ja parina. Sano, että tunnet olevasi etäällä hänestä tai kuin sinua ei kuunneltaisi niin paljon kuin mihin olet tottunut.

Vältä ottamasta esiin jotain tietty henkilöä tai ”epäiltyä”, koska saatat silti olla väärässä ja keskustelu voi mennä väärille raiteille. Ja jos olet oikeassa, ei kumppanisi välttämättä halua myöntää sitä.

Tässä hetkessä et voi tehdä muuta kuin olla rehellinen siitä, miltä sinusta itsestä tuntuu. Ainoa asia, josta voit olla varma, on se tunne sisälläsi, mikä kertoo jonkin olevan pielessä – kuuntele sitä.

Lähde: Cosmopolitan