Tutkimus laittoi hintalapun ystävyydelle.

Läheisten ystävien takia joutuu avaamaan kukkaron nyörejä eikä koko elämän kestävä ystävyys välttämättä tule halvaksi. Tutkimus onkin selvittänyt, kuinka paljon ystävien takia kuluu rahaa.

TopCashBackin teettämän tutkimuksen mukaan elinikäinen ystävyys verottaa noin 28 000 euroa. 20 vuotta kestävään ystävyyteen taas kuluu noin 9 500 euroa.

Tutkimuksen mukaan yksi suurimmista menoeristä on ystävän syntymäpäivät, joihin 81 elinvuoden aikana kulutetaan noin 5 500 euroa. Kun läheinen ystävä menee naimisiin, kuluu häiden juhlintaan noin 500 euroa ja ystävän perustettua perheen, hänen lapset saavat ystävän kuluttamaan noin 330 euroa.

Myös ystävän lohduttaminen parisuhteen päätyttyä vaatii rahallista panostusta ja siihen tutkimuksen mukaan kuluu noin 200 euroa elämän aikana. Eniten rahaa ystävyydessä käytetään kuitenkin siihen, että pääsee tapaamaan häntä – noin 21 000 euroa.

”Kerran kuussa ostetuista junalipuista häitä varten ostettuun uuteen mekkoon, voi parhaaseen ystävään kulutettu summa nousta nopeasti suureksi”, TopCashBackin edustaja kommentoi.

”Mutta pyydettyämme ihmisiä vertaamaan heidän ystävyyttään rahalliseen sijoitukseen, vain 14 prosenttia ajatteli ystävyyden vastaavan rahallista panostusta, kun taas suurin osa sanoi ystävyyden olevan arvokkaampaa”, edustaja lisäsi.

Tutkimukseen osallistui yli 2 000 aikuista.

Lähde: Metro