Paranna seksielämääsi näiden miesten antamien vinkkien avulla
Nämä vinkit on tarkoitettu naisille, jotka pitävät seksin harrastamisesta miesten kanssa.
Saadut vinkit perustuvat seksiterapeuttien keräämiin neuvoihin, joita esitellään Shape -sivustolla. Ne on jaettu kahdeksaan aihealueeseen, joista voit napata käyttöösi sinulle parhaiten sopivat. Vaikka seksielämäsi tuntuisi jo tyydyttävältä, aina voi olla jotain parannettavaa, jota et osannut edes kuvitella. Näistä neuvoista on paljon apua varsinkin silloin, jos seksielämä ei todellakaan tunnu tyydyttävältä. Vinkit ovat toimivia erityisesti sen takia, että niitä on selvitelty miesten avustuksella.
1. Ole avoin kokeilemaan uusia asioita
Tämä on yksi toimivimmista tavoista tehdä seksistä parempaa, ainakin sen perusteella mitä miehet ovat seksiterapeuteille kertoneet. Miehet haluaisivat nimittäin, että naiset olisivat seksinsuhteen estottomampia ja luottavaisempia sekä avoimempia kokeilemaan uusia asioita.
2. Testaa seksileluja
Miehet haluavat vaihtelua seksiin, joka onnistuu esimerkiksi seksilelujen avulla. Yhdeksi esimerkiksi he ehdottavat, että saisivat kokeilla seksinharrastamisessa sellaisia seksileluja naisiin, joita naiset käyttävät yleensä sooloseksissä. Kyseessä voisi olla vibraattori, mutta myös seksiaiheeseen liittyvä noppapeli esitellään yhtenä ideana.
3. Katso välillä pornoa
Pornon katsomista pidetään usein salaisena asiana. Mutta seksiterapeuttien mukaan sen katsominen on yksi parhaimmista ideoista naisille, jotka haluavat parannusta seksielämäänsä. Siitä voi saada jotain hyviä uusia ideoita, vaikka yleensä aika moni asia niissä ei liity oikeaan seksinharrastamiseen. Sitä katsomalla voi kuitenkin saada hyviä keskustelunaiheita ja niiden katsominen myös kiihottaa. Monet miehet pitävät siitä, että nainen katsoo pornoa.
4. Pysy keskittyneenä seksin aikana
Miehet haluaisivat naisten keskittyvän kunnolla seksinharrastamiseen. Silloin seksin kokeminen tuntuu sekä miehestä että naisesta paremmalta. Eli keskittyminen ei liity vain joogatuntiin, vaan sitä pitää harjoittaa myös seksin aikana.
5. Vaihda tyyliä, jos seksi tuntuu latistuvan
Jos penis veltostuu kesken kaiken, miehet kertovat häpeävänsä sitä. Seksiterapeutin mukaan on järkyttävää, kuinka henkilökohtaisesti miehet sen ottavat. Sellaiset miehet selviävät siitä parhaiten, joiden seksikumppanit eivät tee siitä suurta numeroa. Siinä onkin hyvä vinkki naisille. Toinen hyvä vinkki on se, että naiset voisivat kokeilla kosketella jotain muuta kehossa olevaa kohdetta kuin pelkästään penistä. Miehistä löytyy monta muutakin erogeenistä paikkaa. Naisten olisi hyvä huomioida myös se, että mitä enemmän nainen näyttää nauttivan seksistä, sitä enemmän mieskin kiihottuu.
6. Puhu ja ääntele seksin aikana
Miehet haluavat naisten olevan äänekkäitä sängyssä, mutta sillä ei tarkoiteta niitä voihkimisia, joita kuullaan pornoelokuvissa. Miehet kertovat, että he eivät tiedä, että nauttiiko nainen seksistä, jos hän ei kerro siitä seksin aikana. He pitävät siitä, jos nainen kertoo seksin aikana, että tuntuu hyvältä tai että he ovat todella kiihottuneita.
7. Älä oleta, että miehet haluavat vain seksiä
On yleinen myytti, että miehet haluaisivat ja ajattelisivat aina vain seksiä. Se voi olla uuvuttavaa, jos mies haluaa useammin seksiä kuin nainen tai että miehen mielessä on vain seksuaalinen tyydytys eikä esimerkiksi emotionaalinen läheisyys. Mutta sekä naisilla että miehillä vapautuu orgasmin aikana oksitosiinia, jota kutsutaan myös rakkaushormoniksi. Joten kummallakin ihan yhtä kova tarve halata ja muodostaa yhteys seksin aikana sekä sen jälkeen. Miesten mielestä se on väärinkäsitys, että kaikki miehet haluavat vain seksiä. He eivät pidä tästä eläimellisestä stereotypiasta, jossa heidän ajatellaan olevan jotain luolamiesten tapaisia.
8. Näytä että arvostat miestä
Kun miehet tietävät, että he ovat saaneet tehtyä naisen tyytyväiseksi seksin avulla, pitävät he siitä kovasti. Silloin he tuntevat olevansa miehiä. Mutta arvostuksen antaminen ei tarkoita vain seksiin liittyviä asioita. Sen voi tehdä liittyen moniin arkisiinkin askareisiin ja sellainenkin arvostaminen tekee hyvää seksinharrastamiselle, kun mies tietää kuinka paljon hänestä välität.
Aiemmin on uutioitu myös, kuinka suomalaiset miehet kaipaisivat avoimempaa keskustelua seksistä.
Lähde: Shape
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Näin rakennat lapsellesi vahvan itsetunnon – 8 asiaa, jotka jokaisen vanhemman tulisi muistaa
- Juhlapyhät koettelevat parisuhdetta – näitä sudenkuoppia ainakin kannattaa välttää
- Näitä asioita naiset toivovat joululahjaksi – apua viime hetken lahjaostoksiin
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon