Etenkin siivoamiseen liittyvät tavarat ovat käytössä myös makuuhuoneen puolella.

Jos seksielämä kaipaa piristystä, turvautuvat monet ihmiset käyttämään omasta kodistaan löytyviä tavaroita mausteena makuuhuoneessa. EOT Cleaning Companyn asiantuntijat päättivät selvittää, mitä tavaroita ihmiset käyttävät eniten seksielämän piristeenä ja teettivät aiheesta kyselyn.

Kyselyn mukaan suosituin apuväline, jolla koetetaan tuoda jotain uutta seksiin, on paistolasta. Kyselyyn vastanneista 1 668 ihmisestä 89 prosenttia myönsi käyttäneensä paistolastaa makuuhuoneen puolella, todennäköisesti ”kotitekoisena” korvikkeena ruoskalle tai piiskalle.

Toiseksi yleisin on köysi (85%), jonka voi myös vaihtaa huiviin. EOT Cleaning Companyn mukaan yksi tapa maustaa seksielämää onkin vuorotellen sitoa toisiaan.

Ihmisten suosiossa on myös käyttää siivoamiseen liittyviä tavaroita seksielämän mausteena, sillä kolmanneksi eniten makkarissa käytetään kumihanskoja (82%) ja neljänneksi eniten pölyhuiskaa (81%). Myös luutaa, pesusieniä ja imuria käytetään seksielämän mausteena.

Hieman perinteisempiä apuvälineitä seksielämän piristämiseksi ovat peilit ja korkokengät. Kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kertoikin hyödyntäneensä peilejä ja 44 prosenttia korkokenkiä.

Alla vielä listamuodossa kymmenen yleisimmin makuuhuoneessa käytettyä tavaraa, joilla piristetään seksielämää:

  • Paistolasta (89%)
  • Köysi (85%)
  • Kumihanskat (82%)
  • Pölyhuiska (81%)
  • Peilit (72%)
  • Luuta (55%)
  • Pesusienet (47%)
  • Korkokengät (44%)
  • Imuri (41%)
  • Lasipöytä (39%)

Kommentit

Kommenttia