Paidaton mies varasti 15 kuukauden ikäisen Elsan huomion – taaperon reaktio tallentui videolle
Taapero kääntyi katsomaan paidattoman miehen perään.
Pieni Elsa Salo aiheutti huvittavan tilanteen, kun hän oli vanhempiensa kanssa kävelyllä Manhattan Beachilla Kaliforniassa. Perhettä vastaan tuli paidaton mies, joka vei 15 kuukauden ikäisen tytön huomion täysin. Tilanteesta kuvatulla videolla näkyy, miten taapero kääntyy katsomaan ohikulkevan miehen perään. ”Hän pitää hänestä”, Kate-äiti naurahtaa samalla, kun Elsa jatkaa miehen tuijottamista. Taapero malttoi keskittyä kävelyn jatkamiseen vasta sen jälkeen, kun hänen Rudy-isänsä kutsui taaperoa nimeltä. ”En ollut uskoa silmiäni. Elsan pää vain kääntyi ja hänen tuijotuksensa oli kuin hän olisi lumoutunut”, isä kertoi Daily Mailin mukaan. ”Vaimoni oli aluksi hieman järkyttynyt, mutta sitten hän nauroi”, hän jatkoi. Isän mukaan videolle tallentunut hetki oli ensimmäinen kerta, kun Elsa on katseellaan riisunut miehen ja tuijottanut tälla tavalla. Tapahtuneen jälkeen Elsa on kiinnittänyt huomiota muihin ihmisiin, mutta ei samalla intensiteetillä kuin paidattomaan mieheen. ”Elsa tuijotti ainakin kymmenen sekuntia. Minun täytyi saada hänen lopettamaan se ja kun hän tajusi jääneensä kiinni, hän vain nauroi”, isä paljasti. Huvittava video on julkaistu Caters Clipsin YouTube-kanavalla sekä Unilad on jakanut sen Facebook-sivuillaan, missä sitä on katsottu jo yli 2,3 miljoonaa kertaa. Voit katsoa videon alta.Baby Checks Out Shirtless ManShe isn’t subtle at all.. Tag someone this little girl reminds you of Julkaissut UNILAD 17. syyskuuta 2017
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen