Ota vartin hierontasessio rakkaasi kanssa – parisuhteesi kiittää
Parisuhteessa olevien kannattaisi hieroa toisiaan säännöllisesti, sillä se voi parantaa sekä omaa että kumppanin hyvinvointia.
Hieronta on oiva tapa rentoutua ja moni nauttii siitä, kun toinen ihminen hieroo jumissa olevia lihaksia – etenkin jos hieroja on oma kumppani. Pariskuntien kannattaisikin hieroa toisiaan säännöllisesti, sillä tutkimuksen mukaan se voi vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin ja parisuhteeseen.
Tutkimuksesta uutisoineen Daily Mailin mukaan tutkimukseen osallistuneet pariskunnat, jotka käyttivät vain 15 minuuttia kumppaninsa hieromiseen 2-3 kertaa viikossa kokivat merkittävää parannusta niin hyvinvoinnin, stressin kuin parisuhdetyytyväisyyden kohdalla.
Tutkijoille selvisi, että kumppanin hierominen tuntuu hierojasta lähes yhtä hyvältä kuin se, kun on itse hierottavana; Daily Mailin mukaan hierontoja antaneet osallistujat tunsivat yleisesti olonsa 9 prosenttia paremmaksi verrattuna 12 prosentin parannukseen hierottavana olleiden kohdalla.
”Monet ihmiset ovat huomanneet, että hierottavana oleminen on hyvästä, mutta saimme selville, että toisen ihmisen hieromisella on samankaltainen vaikutus”, tutkimusta tekemässä ollut Northumbrian yliopiston vieraileva tutkija Sayuri Naruse kommentoi.
Monta hyvää vaikutusta
Naruse ja Northumbrian yliopiston psykologian professori Mark Moss toteuttivat tutkimuksen 38 parin avulla, ketkä osallistuivat kolme viikkoa kestäneelle hierontakurssille. Parit vastasivat kyselyihin ennen ja jälkeen hierontasessioiden niin hyvinvointiin, stressiin, selviytymiseen kuin parisuhdetyytyväisyyteen liittyen.
Daily Mailin mukaan jokainen osallistuja antoi 15 minuutin hieronnan kumppanilleen ja heitä pyydettiin jatkamaan sitä kotioloissa vähintään kahdesti viikossa. Parien hierontasessiot toteutettiin niin, että molemmilla oli vaatteet yllään ja hieronta keskittyi selkään, niskaan, hartioihin, päähän ja kasvoihin.
Osallistujien hyvinvointia mitattiin kolmen viikon kurssin aikana sekä kolme viikkoa kurssin päättymisen jälkeen. Hierontakurssi vaikutti positiivisesti parien hyvinvointiin, koettuun stressiin ja selviytymiseen eivätkä vaikutukset olleet merkittävästi laskeneet kolme viikkoa myöhemmin tehtyyn seurantaan mennessä.
Tutkimuksesta julkaistun tiedotteen mukaan parien fyysinen ja emotionaalinen hyvinvointi parantui merkittävästi jokaisen hierontasession suoritettuaan. Tutkimukseen osallistuneista pareista yhdeksän kymmenestä myös suosittelisi ystäviään hieromaan toisiaan kumppaneidensa kanssa.
Aiempien tutkimusten osoitettua, että pareilla on tapana toimia yhdessä pärjätäkseen stressin kanssa, voi molemminpuolinen hieronta auttaa myös varmistamaan parisuhteen vakautta.
”Nämä löydökset osoittavat, että hieronta voi olla simppeli ja tehokas tapa pareille parantaa fyysisitä ja henkistä hyvinvointiaan samalla, kun osoittavat huomiota ja kiintymistä toisiaan kohtaan”, hän totesi.
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi