Onko vauvallasi tällainen purulelu? Poista se heti käytöstä – Tukes varoittaa vakavasta vaarasta
Ainakin kahdessa verkkokaupassa myynnissä olleesta purulelusta on annettu varoitus.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) varoittaa sienenmallisesta vauvojen purulelusta ja pyytää poistamaan sen heti käytöstä, jos lelu löytyy kotoa. Kyseinen purulelu on aiheuttanut pienen vauvan tukehtumisen Iso-Britanniassa.
Tukesin mukaan sienenmallisen purulelun päällisosa voi kääntyä ylösalaisin, jolloin siitä tulee kupin mallinen. Menehtyneen vauvan tapauksessa sienen lakkiosa oli kääntynyt ympäri ja tukkinut vauvan nenän ja suun.
”Purulelu on ollut myynnissä ainakin Fruugo.fi– ja Amazon-verkkokaupoissa. Kyseistä purulelua saattaa siis olla myös Suomessa, joten haluamme varoittaa perheitä vakavasta vaarasta”, lelujen turvallisuudesta vastaava Tukesin ylitarkastaja Anja Merenkivi sanoo.
”Jos kotoa löytyy tämä purulelu, se pitää poistaa käytöstä ja lasten leikeistä välittömästi”, hän ohjeistaa.
Lelu näyttää tältä – artikkeli jatkuu kuvan jälkeen

Tukes sai tiedon tuotteen vaarallisuudesta eurooppalaisen Safety Gate -järjestelmän kautta, johon eri maiden markkinavalvontaviranomaisesti ilmoittavat vaaraa aiheuttavat tuotteet. Nyt annettu hälytys on Tukesin mukaan järjestelmän korkeinta tasoa.
Tavanomaisesti tuotteiden valvonnassa kansallinen viranomainen, kuten Tukes, on vaaran havaitessaan yhteydessä tuotteen valmistajaan tai myyjään ja vaatii toimenpiteitä, esimerkiksi myynnin lopettamista tai takaisinvetoa kuluttajilta. Tässä tapauksessa lelu on ollut myynnissä ulkomaisissa verkkokaupoissa, joten Tukes varoittaa kuluttajia poikkeuksellisesti tiedotteella.
Tukesin toimivaltuudet esimerkiksi takaisinvedon määräämiseen koskevat vain Suomessa toimivia myyjiä ja maahantuojia. Tukes kuitenkin kertoo tiedotteessaan, että sen saamien tietojen mukaan tuotetta myyneet verkkokauppa-alustat ovat ryhtyneet toimiin lelun myynnin lopettamiseksi.
Tukes selvittää parhaillaan yhteistyössä eurooppalaisten valvontaviranomaisten kanssa, onko kyseessä vain yksittäistä tuotetta koskeva vaara vai laajempi vastaavia tuotteita koskeva riski.
”Jos tiedossasi on vastaavien sienenmallisten purulelujen kanssa käynyt vaara- tai läheltä piti -tilanne, niin ilmoita siitä meille. Ilmoituksen voi tehdä verkkosivujemme kautta”, Merenkivi neuvoo.
Vaarasta tai läheltä piti -tilanteesta voit tehdä ilmoituksen täällä ja lisätietoa tästä vaarallisesta purulelusta löydät englanniksi täältä. Kerroimme aiemmin, että vuoden 2021 äitiyspakkauksen mukana tullut unilelu pyydettiin tarkistamaan, koska sekin saattaa olla vaaraksi lapselle – lue lisää täällä.
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä