Onko lähipiirissäsi sinkkuja? Älä sano heille tällaisia asioita – 5 esimerkkiä

Vaikka tarkottaisit hyvää, eivät nämä toteamukset tunnu mukavalta sinkusta.
Kun on itse hyvässä suhteessa, on helppo toivoa samanlaista onnea lähipiirissään oleville sinkuille. Parisuhteessa oleminen voi kuitenkin johtaa singlistiseen käytökseen.
Singlismi on psykologi Bella DePaulon kehittämä käsite. Pure Wow’n mukaan se tarkoittaa sinkkujen leimaamista ja sisältää negatiivisten stereotypioiden muodostamisen sinkuista sekä sinkkujen syrjinnän.
Tällainen käytös on Pure Wow’n mukaan usein hienovaraista eikä sitä välttämättä tee tarkoituksella. Singlistinen käytös voi tulla ilmi esimerkiksi erilaisilla, yleisillä tokaisuilla.
Jos haluat varmistaa, että et itse aiheuta mielipahaa sinkkuystävillesi sanomisillasi, lue alta 5 esimerkkiä asioista, joita ei kannata sanoa sinkuille.
”Anna minä järkkään sinulle treffit XX kanssa!”
Varmasti tarkoitat tällä hyvää ja sinusta työkaverisi/kumppanisi kaveri/vakiobaarisi baarimikko olisi oiva kumppani ystävällesi, mutta jos sinkkuystäväsi haluaa sinun apua kumppanin löytämiseksi, hän kyllä pyytää sitä itse. Jos ryhdyt tuumasta toimeen omin päin, joutuu ystäväsi kiusalliseen tilanteeseen, kun hän joutuu kieltäytymään hyvää tarkoittavasta ehdotuksestasi – tai hän joutuu menemään treffeille työkaverisi kanssa, mitä hän ei itse todellakaan halunnut.
”Älä huoli, löydät sielunkumppanisi pian.”
Pure Wow’n mukaan tällainen toteamus vihjaa, että sinkkuna oleminen olisi syy huoleen. Vaikka ystäväsi saattaisi olla murheissaan kumppanin löytämisestä, on tärkeää ymmärtää – ja kunnioittaa – että hän saattaa olla täysin onnellinen ilman kumppania.
”Miten voit olla vielä sinkku?”
Tämä on yleensä tarkoitettu kehuksi – ”Olet niin mahtava tyyppi, miten kukaan ei ole napannut sinua vielä rinnalleen?!” – mutta siihen ei oikein voi vastata mitenkään. Mitä ystäväsi pitäisi todeta? ”Hmm… Hyvä kysymys, en oikein tiedä…”? Tämän lisäksi ystävästäsi voi tuntua, että hänen täytyy perustella jotenkin omaa sinkkuna olemistaan.
”Noh, en ikinä tykännytkään exästäsi.”
Pure Wow’n mukaan tätä voi olla vaika välttää, etenkin jos läheisesi on juuri käsittelemässä eroaan. Vaikka voi olla houkuttavaa mollata hänen ex-kumppaniaan, jotta ystäväsi tuntisi olonsa paremmaksi, on aina olemassa mahdollisuus siihen, että he palaavat yhteen ja tällainen tokaisu voi johtaa kiusallisiin jännitteisiin tulevaisuudessa.
Mitä tahansa hänen biologiseen kelloon liittyen
Tämä pätee kehen tahansa naiseen, parisuhdetilanteeseen katsomatta. Unohda suosiolla kommentit biologiseen kelloon liittyen.
Lähde: Pure Wow
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne