Onko kesälomasi jo ohi? – näin totut taas arkeen
On se hetki vuodesta, kun kesäloma on monilla juuri loppunut. Arkeen palaaminen ei onnistu aina tuosta vain, mutta sitäkin voi edesauttaa monin eri tavoin.
Terveystalon työterveyspsykologi, Outi Pikkuoksa, kertoo Terveystalo-sivuston artikkelissa, kuinka lomalta paluun voi tehdä itselle mahdollisimman helpoksi. Hän muistuttaa, että tuttujen työkavereiden näkeminen voi tuoda paljon iloa elämään. Työhön paluuseen toki liittyy monenlaisia tunteita, kuten kärsimättömyyttä, innostusta ja ehkäpä vähän jännitystäkin.
Työhön paluu on joka tapauksessa kesälomankin jälkeen iso muutos lomarytmistä arkirytmiin. Ehkä se ei ole onnistunut niin hyvin kuin toivot. Silloin kannattaa katsoa läpi nämä Pikkuoksan viisi vinkkiä, joilla töihin paluusi voi olla sujuvampaa.
1. Hyvä asenne
Ota heti sellainen asenne, että lomalta on mukava palata takaisin töihin. Kun asenne on hyvä, voi töihin palaaminen tuntua mukavammalta. Tee esimerkiksi lista siitä mitä hyviä asioita työhösi liittyy.
2. Palauta unirytmi, joka sopii arkeen
Jos unirytmisi on ollut kesäloman aikana erilainen, kuin se on arkena, kannattaa tarkistaa onko unirytmissä jotain korjaamista. Jos siinä on korjaamista, kannattaa se tehdä vähitellen jo muutamaa päivää ennen työnalkua.
3. Muista pitää taukoja
Kun pidät työpäivän aikana riittävästi taukoja, jaksat työssä paremmin. Vaikka olisit rentoutunut lomalla hyvin, sen palauttava vaikutus haihtuu aika nopeasti. Siksi on hyvä pitää huolta palautumisesta joka päivä.
4. Löydä sopiva tasapaino etä- ja lähityölle
Jos voit edelleen tehdä töitä myös etänä, kannattaa kokeilla mikä suhde etä- ja lähityön määrälle on paras.
5. Pidä lomaa myös muina aikoina kuin kesällä
Ei kannata pitää lomaa vain kesällä. Jos voit, niin jaksota lomiasi siten, että saat pitää niitä pitkin vuotta. Ota esimerkiksi silloin tällöin vapaata pitkän viikonlopun ajaksi, jolloin lomalta paluuseen ei lataudu liikaa paineita.
Lähde: Terveystalo
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen