Onko etätyö saanut sinut uupumaan? – Näin vältät ”loppuun palamisen”
Kuluneen vuoden aikana elämässämme on tapahtunut suuria muutoksia, jotka ovat saaneet monet meistä tuntemaan uupumuksen ja loppuun palamisen tunnetta.
Onnekkaimmat ovat osanneet ottaa kaikki hyödyt irti etätyöstä, mutta osalle etätyöskentely on saattanut olla uuvuttavinta aikaa työhistoriassa. Pääsääntöisesti etätyö tapahtuu näyttöpäätteen äärellä, joka itsessään aiheuttaa ns. zoom-väsymystä. Lisäksi esimerkiksi videopuhelut häiritsevät tilantunnetta – yhtäkkiä kaikki ovat paljon lähempänä, kuin olisivat pandemiaa edeltävässä kokouksessa.
1960-luvulla antropologi Edward Hall kuvaili, kuinka suhteemme toimivat sosiaalisesti hyväksytyillä etäisyyksillä. Lähisukulaiset ja läheiset suhteet ovat puolen metrin etäisyydellä, kun taas ystäville tämä etäisyys on noin 1,2 metriä.
Pandemia lähettää aivoihimme ristiriitaisia viestejä. Videopuheluissa kasvot ovat 50 senttimetrin säteellä meistä, ja tämä kertoo aivoillemme, että nämä ovat läheisiä tai läheisiä ystäviä, kun he ovatkin sen sijaan kollegoita tai vieraita ihmisiä. Samaan aikaan sosiaaliset etäisyyttä koskevat säännöt ovat pakottaneet rakkaamme paljon etäämmälle meistä, joiden kuuluisi olla meitä lähempänä.
Vaikka järkevät aivomme ymmärtävät sosiaalisen etäisyyden, fyysisen kyvyttömyyden koskettaa ja sen, että läheiset ovat puhelun päässä, voivat ne silti saada aistimuksia hylätyksi tulemisen tunteesta. Näiden ristiriitaisten viestien hallinnassa kognitiivinen työ on väsyttävää.
Videopuhelut pakottavat meidät myös katsomaan itseämme enemmän kuin olemme tottuneet näkemään, ja tämä voi tuntua epämukavalta ja saada meidät huolehtimaan liikaa siitä, miten muut näkevät meidät. Jos taas kamerat ovat pois päältä, saattaa se ajaa siihen, että etäkokouksen aikana koittaa tehdä muita töitä samalla, eli ns. multitaskata.
Toimi näin jos koet väsymystä etätyöskentelystä aiheutuvien haittojen takia:
- Vaikka houkuttaa tehdä montaa asiaa samaan aikaan, keskity kuitenkin vain yhteen asiaan kerrallaan. Sulje muut sovellukset ja ikkunat tietokoneella, jotka eivät liity sen hetkiseen työtehtävään.
- Palaverin aikana, voit mennä välillä hieman etäämmälle näyttöpäätteeltä, jos mahdollista.
- Etätyö saattaa lisätä paikallaan oloa, yritä liikkua työpäivän aikana tai vähintäänkin sen jälkeen. Käy myös mahdollisuuksien mukaan ulkona.
- Vaikka voi olla vaikeaa, koita erottaa työ ja koti. Määritä esimerkiksi itsellesi tarkka työaika, jonka aikana työskentelet.
- Syö lounas muualla kuin työpisteelläsi.
- Keskustele hetki etätyökavereiden kanssa muustakin kuin vain työstä.
- Ota useasti videoyhteys myös läheisiin ihmisiin, antaaksesi aivoillesi tiedon, että he ovat yhä elämässäsi.
Oletko sinä väsynyt etätyöhön? Jaa tämä juttu muille etätyötä tekeville ystäville!
Lähde: The Conversation
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan