On ihan normaalia, ettet pidä kasvomaskin käytöstä – Näin näistä tunteista pääsee helposti eroon
Kasvomaskin käyttö ei varmasti tunnu aina kovin mukavalta. Se on ihan normaalia.
Aiemmin on uutisoitu, kuinka kasvomaskin käyttö kuivattaa silmiä ja aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. Ongelmana voivat olla myös negatiiviset tunteet, jotka koskevat kasomaskien käyttöä.
Get the Gloss -sivustolla kerrotaan millaiset negatiiviset tunteet kasvomaskia kohtaan ovat ihan normaaleja sekä kuinka näistä tunteista voi päästä eroon.
Normaaleja negatiivisia reaktioita kasvomaskeja kohtaan
Jos kärsit klaustrofobiasta eli ahtaan tai suljetun paikan kammosta, voi kasvomaskin käyttö herättää sinussa samanlaista pelkoa kuin mitä koet tässä fobiassa. Se tunne voi liittyä siihen, että sinusta tuntuu, että et voi hengittää kasvomaski naamalla kunnolla.
Kasvomaskien näkeminen tuo tietysti heti mieleen koronaviruksen. Sekin voi ahdistaa ja saada ihmiset pelokkaiksi ja ahdistuneiksi. Jos kärsit sosiaalisesta ahdistuksesta, joka liittyy esimerkiksi ulkonäköösi, voi kasvomaskin käyttö vielä lisätä tätä ahdistusta. Se muuttaa vielä lisää ulkonäköäsi, joka ei välttämättä tunnu hyvältä.
Myös kommunikointi muiden kanssa voi tuntua vaikealta kasvomaski naamalla. Muut eivät näe silloin kunnolla ilmeitäsi, joten itseä on vaikeampi tuoda esille.
Tapoja, joilla voit tehdä kasvomaskin käytöstä helpompaa
Kun käytät kasvomaskia, muista että teet silloin oman osuutesi tästä ikävästä pandemiasta selviämisessä. Suojelet silloin muita, joten sitä todellakin kannattaa käyttää paikoissa, jossa sitä suositellaan. Niiden käyttö on turvallista, joten voit hengittää hyvin, vaikka kasvomaskin olisikin naamallasi. Ennen kuin asetat sen naamallesi, käy esimerkiksi raittiissa ilmassa tai tee jotain, joka rentouttaa. Nämä auttavat sinua hengittämään paremmin, kun kasvomaski on naamalla.
Kannattaa kokeilla vähentää sellaisissa paikoissa käymistä, joissa pitää tai on hyvä käyttää kasvomaskia. Tee ennen kauppareissua ostoslista ja paina se hyvin mieleen, joten saat käytyä kaupassa nopeasti. Jää pois julkisesta kulkuvälineestä vähän aiemmin ja kävele loppumatka, jolloin saat kasvomaskin pois kasvoilta loppumatkaksi.
Älä keskity katsomaan muita ihmisiä, jos kasvomaskit ahdistavat sinua. Katso sen sijaan jotain muita kohteita esimerkiksi puita ja rakennuksia. Käytä välillä kasvomaskia myös kotona, joka voi tuntua oudolta neuvolta. Mutta silloin saat totutettua itsesi paremmin sen käyttämiseen.
Jos kasvomaski tuo mieleen esimerkiksi sairaalan, hanki itselle jokin erikoisemman näköinen maski. Ja hyvä ohje on myös se, että älä kutsu tätä kasvoille laitettavaa suojaa enää kasvomaskiksi, jos sana ei kuulosta korviisi mukavalta.
Lähde: Get the Gloss
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista